Uusia ratkaisijoita hakeva Yhdysvallat lähtee puolustamaan MM-kultaansa Matthew Beniersin johdolla

MAAJOUKKUE / Uutinen
Yhdysvallat kuuluu nuorten MM-kisojen vakiosuosikkeihin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Edellisten nuorten MM-kisojen voittaja Yhdysvallat lähtee puolustamaan kultaansa kuuden viime vuoden mestarin johdolla. Joukkueen päävalmentajana toimii viime vuoden tapaan Nate Leaman.

Edellisestä kerrasta Yhdysvallat on kuitenkin saanut runsaasti täytettävää avainrooleihin, kun muun muassa Spencer KnightCole Caufield ja Trevor Zegras esiintyvät nykyään edukseen NHL-kaukaloissa.

Tähtien jättämän aukon paikkaajaksi toivotaan etenkin viime kesän kakkosvarausta Matthew Beniersiä, joka oli jo viime kerralla mukana juhlimassa mestaruutta. Yhteensä joukkueessa pelaa kuusi ykköskierroksella varattua pelaajaa.

Yhdysvallat pelaa alkulohkonsa Red Deerissä yhdessä Ruotsin, Venäjän, Slovakian ja Sveitsin kanssa.

Maalivahdit

Drew Commesso, Bostonin yliopisto
Kaidan Mbereko, Lincoln Stars (USHL)
Dylan Silverstein, Yhdysvaltain maajoukkueen kehitysohjelma

Puolustajat

Brock Faber, Minnesotan yliopisto
Luke Hughes, Michiganin yliopisto
Wyatt Kaiser, Minnesota-Duluthin yliopisto
Tyler Kleven, Pohjois-Dakotan yliopisto
Ian Moore, Harvardin yliopisto
Scott Morrow, Massachusettsin yliopisto
Jack Peart, St. Cloudin yliopisto
Jake Sanderson, Pohjois-Dakotan yliopisto

Hyökkääjät

Matthew Beniers, Michiganin yliopisto
Brett Berard, Providence College
Logan Cooley, Yhdysvaltain maajoukkueen kehitysohjelma
Matt Coronato, Harvardin yliopisto
Tanner Dickinson, Soo Greyhounds (OHL)
Dominic James, Minnesota-Duluthin yliopisto
Matthew Knies, Minnesotan yliopisto
Chaz Lucius, Minnesotan yliopisto
Carter Mazur, Denverin yliopisto
Sasha Pastujov, Guelph Storm (OHL)
Mackie Samoskevich, Michiganin yliopisto
Redmond Savage, Miamin yliopisto
Landon Slaggert, Notre Damen yliopisto
Ty Smilanic, Quinnipiacin yliopisto

» Lähetä palautetta toimitukselle