Uransa lopettanut Kallio jatkaa TPS:n organisaatiossa pelaajatarkkailijana

LIIGA / Uutinen
Tomi Kallio siirtyy TPS:n toimiston puolelle
Kuva © Arno Hämäläinen
Viime kauteen uransa lopettanut Tomi Kallio siirtyy TPS:n organisaatioon töihin. Hän aloitti keskiviikkona työt seuran pelaajatarkkailijana.

Tomi Kallion uraan mahtui TPS-vuosien lisäksi kaksi ja puoli kautta NHL:ssä sekä 12 ja puoli kautta Ruotsin pääsarjassa. Näiden vuosien aikana Kallio uskoo saaneensa kontakteja, jotka auttavat häntä uudessa työssään.

– Uskon, että kontakteistani ja tietotaidostani on HC TPS:lle lisäarvoa, kun pelaajaprofiileja haetaan ja selvitetään tulevaisuutta ajatellen. Kyllä tässä innostuneella fiiliksellä palataan jääkiekkoympyröihin, Kallio kertoo TPS:n tiedotteessa.

– On mahtavaa jatkaa jääkiekon parissa ja nimenomaan rakkaan seuran tulevaisuutta rakentamalla. Tällainen ajatus oli joskus uran aikana mielessä, mutta nyt tästä tuli oikeasti konkretiaa.

TPS:n urheilutoimenjohtajana jatkaa Antero Niittymäki, jonka mukaan keskusteluja oli käyty jo Kallion peliuran aikana.

– Hienoa saada "Tomppa" mukaan remmiin! Hänellä on valtava kokemus niin Pohjois-Amerikasta, Euroopasta ja ylipäätään kansainvälisestä jääkiekosta. Olemme viimeisen kolmen vuoden aikana jutelleet paljon jääkiekosta sekä erilaisista pelaajatyypeistä ja ajatuksemme kohtaavat erinomaisesti. Yhteistyön aloittaminen oli helppo ratkaisu, Niittymäki taustoittaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle