U20-kisoissa kolme rumaa kylvetystä – Kanada iski 16 maalia Saksan verkkoon

MAAJOUKKUE / Uutinen
Dylan Cozens oli yön pistehai.
Kuva © Saimi Airaksinen
U20-yön kolme ottelua tarjosivat 37 maalia. Kaikki ottelut päättyivät murskalukemin ennakkosuosikin eduksi.

Ruotsi antoi Tšekille selkäsaunan

Nuorten MM-kisojen toisen pelipäivän ennakkoasetelmiltaan tasaisin ottelu oli Ruotsin ja Tšekin välinen päiväpeli, joka oli lopulta kaikkea muuta kuin tasainen.

Ottelun alku lupaili kuitenkin jännittävää taistelua pisteistä, sillä Tšekki oli hallitsevampi osapuoli avauserässä ja toisen erän alussa. Pelaamattomuus ja lyhyeksi jäänyt valmistautuminen saattoi näkyä alussa Ruotsin pelaamisessa, mutta se pysyi kärsivällisenä.

Ottelun käännekohta tapahtui toisen erän puolivälissä, kun Ruotsi hyödynsi ensimmäisen ylivoimansa Albin Sundsvikin osumalla. Hetkeä myöhemmin Emil Heineman vei Tre Kronorin alivoimalla 3–1-johtoon, mikä viimeistään sekoitti Tšekin pelin täysin.

Ruotsi oli loppupuoliskon ottelusta selvästi parempi joukkue ja takoi peräti seitsemän maalia antautuneen oloisen Tšekin verkkoon. Erityisesti hyökkääjä Elmer Söderblom säväytti iskemällä kiekon jalkojensa välistä maaliin.

7–1-voiton myötä Ruotsi nappasi jo 53. perättäisen voittonsa nuorten MM-kisojen lohko-otteluissa.

Kanada rökitti Saksan avausottelussaan

Nuorten jääkiekon hallitseva maailmanmestari Kanada ei jättänyt paljon jossiteltavaa kisojen ensimmäisessä ottelussaan, jossa se löi Saksan lukemin 16–2. Saksalle ottelu oli jo kisojen toinen, sillä se hävisi avauspäivänä Suomelle. 

Kanada meni johtoon jo alle kahden minuutin jälkeen Kaiden Guhlen maalilla ja pysytteli johtoasemassa koko ottelun ajan. Saksan ensimmäisen maalin iski John Peterka ykköserässä ylivoimalla Braden Schneiderin saatua 5+20-minuuttinen rangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta, mutta maali oli Saksalle laiha lohtu.   

Kanadan joukkue oli vastustajaansa vahvempi pelin jokaisella osa-alueella fyysisistä kaksinkamppailuista erikoistilannepelaamiseen. Kanada teki ensimmäisessä erässä neljä maalia, toisessa seitsemän maalia ja päätöserässä viisi maalia. Peli oli parhaimmillaan – tai pahimmillaan – Kanadan säälimätöntä, jatkuvaa maalirummutusta. Vaikka ottelu ei kaatunutkaan maalivahtipeliin, Saksan Arno Tiefensee ei missään vaiheessa kyennyt kannattelemaan joukkuettaan. 

Kanadan joukkueen paras pistemies oli Dylan Cozens tehoilla 3+3=6. Toiseksi paras pistemies, Dawson Mercer, ylsi tehoille 2+2=4. 

Itävalta sai maistiaisen kisojen vaatimustasosta

Yhdysvallat ei jättänyt paremmasta joukkueesta epäselvyyttä, kun se rökitti avausottelussaan Itävallan 11–0. Takaisin A-sarjaan noussut Itävalta sai siis heti kokea, minkälaisia iltoja sillä on edessä kovatasoisessa B-lohkossa.

Ottelun puhuttavimmaksi tilanteeksi nousi noin minuutti ennen loppua tapahtunut taklaus, kun Philipp Wimmer lensi suihkuun päähän kohdistuneesta taklauksesta. Patrick Moynihan onnistui poistumaan jäältä omin avuin.

Maalikarkelot alkoivat avauserässä, mutta vauhti kiihtyi todenteolla toisessa erässä, kun Yhdysvallat iski yhteensä kuusi maalia. Päätöserässä nähtiin vielä neljä maalia lisää. Yhdysvaltojen tehomiehet olivat 2+2 tehot iskenyt Trevor Zegras sekä hattutempun viimeistellyt Matthew Boldy.

Dustin Wolfin nollapeli irtosi kymmenellä torjunnalla. Itävallan maalivahdit Sebastian Wraneschitz ja Jakob Brander venyivät kiekon eteen 62 kertaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle