U20 MM-kisat: Ilmaveivi ja McTavishin hirmuvire siivittivät Kanadan voittoon, Yhdysvallat jyräsi jo alkumetreillä Itävallan yli

MAAJOUKKUE / Uutinen
Mason McTavish iski kaksi maalia Tšekin verkkoon ja kasvatti pistemääränsä turnauksessa jo kymmeneen.
Kuva © Getty Images

Yhdysvallat ratkaisi kamppailun Itävaltaan vastaan varsin nopeasti jo avauserässä. Leonhard Sommer venyi itävaltalaismaalilla 22 torjuntaan, mutta joutui antautumaan myös neljästi. Yhdysvaltalaisosumat viimeistelivät Matt Coronato, Red Savage sekä kahdesti verkkoa heiluttanut Wyatt Kaiser.

− Pelin aloitus oli meiltä hyvä. Nyt pääsimme pelaamaan keskipäivän ottelussa, kun aiemmin olemme pelanneet iltakahdeksalta. Se tuntuu siltä, että vain odotat ja odotat pääseväsi pelaamaan. Nyt otimme vain aikaisen aamiaisen, peliä edeltävän aterian ja halusimme pelaajat tekemään kovan lämmittelyn. Saimme peliin erittäin hyvän lähdön, totesi Yhdysvaltojen päävalmentaja Nate Leaman.

Tahti pysyi samana myös toisessa erässä, jossa Yhdysvallat lisäsi johtoaan vielä Carter Mazurin kahdella osumalla. Kiekko saatiin kolmannenkin kerran erässä Sommerin selän taakse, mutta osuma hylättiin valmentajan haaston jälkeen.

Päätöserässäkin Yhdysvallat laukoi 14 kertaa kohti itävaltalaisveräjää, mutta vasta erän päätösminuutilla kiekko löysi tiensä verkon perille Sasha Pastujovin lavasta. Itävallan maalilla Sommerille kertyi ottelussa kaikkiaan 49 torjuntaa, kun Yhdysvaltojen tolppien välissä Andrew Oke sekä päätöserään maalille vaihdettu Remington Keopple torjuivat yhteensä vain 15 laukausta.

Yhdysvallat kohtaa alkulohkon päätöspelissä maanantaina Ruotsin. Itävalta puolestaan kamppailee viimeisestä puolivälieräpaikasta Sveitsin kanssa maanantaina.

− Voi sanoa, että olimme kolmessa ensimmäisessä pelissämme ennakkosuosikkeja ja olen pitänyt tavasta, miten olemme tehneet töitä ja kehittyneet läpi näiden kolmen pelin. Mielestäni pelaajilla on hyvä ajatus meidän identiteetistämme ja siitä miten haluamme pelata peliä. Odotamme peliä innolla, koska siinä luultavasti ratkaistaan lohkomme voittaja, Leaman kommentoi.

Johnson säväytti ilmaveivillä

Tšekin ja Kanadan kohtaaminen käynnistyi ikävän tilanteen värittämänä. Tšekkihyökkääjä Jaroslav Chmelar taklasi Kanadan Brennan Othmannin rumasti selästä laitaan. Hyökkääjä ei loukannut itseään tilanteessa, mutta Chmelar passitettiin suihkun puolelle vain reilun neljän minuutin pelin jälkeen.

Tšekin Martin Rysavy kuitenkin rokotti alivoimalla, mutta erää selvästi hallinnut Kanada käänsi erän edukseen vielä Mason McTavishin sekä upean ilmaveiviosuman iskeneen Kent Johnsonin maaleilla.

Kanada meni toisessa erässä menojaan. Erän alkuun Ridly Greig iski ylivoimalla lukemat 3−1:een ja hurjaa pistetehtailuaan jatkanut McTavish kasvatti johdon kolmeen maaliin erän puolivälissä. McTavishilla on kolmen pelin jälkeen kasassa yhteensä tehot 6+4.

Päätöserässä Kanada iski vielä yhden, kun Tyson Foerster ohitti kamppailussa kaikkiaan 52 kertaa torjuneen Tomas Suchanekin, joka venyi maalillaan useisiin loistotorjuntoihin ottelun aikana.

Saksa väänsi voittoon Sveitsistä

Saksan ja Sveitsin kamppailusta muodostui varsin tiukka kamppailu. Saksa karkasi avauserässä jo kahden maalin johtoon Bennet Rossmyn ja Thomas Heiglin maaleilla, mutta Simon Knak kavensi pelin vielä yhdeksän sekuntia ennen taukosummeria.

Saksa oli kahdessa ensimmäisessä erässä niskan päällä ja vei niissä laukaukset 25-11. Toisessa erässä se sai myös kasvatettua jälleen johtonsa kahteen maaliin Haakon Häneltin yllätettyä sveitsiläisvahti Kevin Pasche napakalla kudillaan.

Kolmannessa erässä Sveitsi sai vahvan kirivaihteen päälle ja painoi peliä tiukasti kohti Florian Buglin vartioimaa saksalaisveräjää. Alppimaan edustajat saivat myös hallinnastaan palkinnon, kun Jonas Taibel kavensi ottelun erän puolivälin jälkeen. Se jäi kuitenkin lopulta laihaksi lohduksi, sillä enempää maaleja ei nähty, joten Saksa vei voiton 3−2-lukemin.

B-lohkon viimeisen puolivälieräpaikan kohtalon ratkaisevat Sveitsi ja Itävalta maanantai-illan keskinäisessä kohtaamisessaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle