U18: Kanada järjesti Ruotsille hirvittävän kylvetyksen

MAAJOUKKUE / Uutinen
Shane Wright antoi näytteen taidoistaan latomalla hattutempun Ruotsin verkkoon. Arkistokuva.
Kuva © Getty Images
Kanada murskasi Ruotsin maalein 12-1. Valko-Venäjä tylytti Sveitsiä, ja Saksa oli vaikea vastus Yhdysvalloille.

Planossa Valko-Venäjä järjesti sensaation rökittämällä Sveitsin peräti 7–1. Valko-Venäjän joukkue tiedettiin iskukykyiseksi, mutta kuuden maalin voitto oli jo sentään yli odotusten. Sveitsi ei ole heikko joukkue ja se hallitsikin hienokseltaan pelin alkua, mutta sortui jäähyilyyn. Ennen kaikkea Noah Greuterilla on pohdinnan paikka, olivatko kaikki kolme kaksiminuuttista tarpeellisia.

Danila Klimovitš toimi Valko-Venäjän voiton pääarkkitehtinä latomalla kolme ylivoimaosumaa. Toisen huomion vei puolustaja Dimitri Kuzmin pyöräyttämällä tyylikkään ilmaveivin ottelun toisessa erässä.

Ylivoimatehokkuus ei ollut sattumaa, sillä päävalmentaja Dimitri Šulgan mukaan joukkue oli harjoituksissa keskittynyt erikoistilannepelaamiseen.

Klimovitsin ja Kuzminin lisäksi huomattavia onnistujia olivat kaksi maalia viimeistellyt Danil Sotišvili ja kolme maaliin johtanutta syöttöä tarjoillut kapteeni Vladislav Šilo.

Ruotsi täysin yössä Kanadan käsittelyssä

A-lohkon toisessa ottelussa Kanada ei jättänyt Ruotsille mitään sanottavaa. Peli oli avauserän jälkeen jo 4–0, kaikki täysin Kanadan hallinnassa, ja joukkueella oli ottelun myöhemmissä vaiheissa varaa kokeiluihin ja peluuttaa pienemmän roolin pelaajia.

Kuin muistutukseksi vahvuuksistaan Kanada iski toisessa erässä vielä neljä maalia lisää, eikä ottelussa ollut enää tietoakaan intensiteetistä. Ruotsi ei ollut lainkaan pelissä mukana, ja toivottomassa tilanteessa se ei viitsinyt edes yrittää. Kymppi tuli täyteen kolmannen erän kahdeksannella minuutilla, ja tusina viitisen minuuttia ennen loppua.

Kisojen kenties puhutuin pelaaja Shane Wright johti ilotulitusta mättämällä hattutempun ja dominoimalla peliä muutenkin jokaisessa vaihdossaan. Myös Brandt Clarke, Dylan Guenther ja Brett Harrison olivat näkyvässä asemassa Kanadan täydellisessä murskavoitossa.

Kisaisännille työläs voitto Saksasta

Yhdysvaltain ailahtelevat otteet jatkuivat Saksaa vastaan. Ottelu ei lainkaan näyttänyt mestarisuosikin ja sarjanousijan väliseltä ennalta käsikirjoitetulta ohjelmanumerolta, vaan Saksa antoi aidon haasteen voittotaistelussa.

Aluksi peli näytti tosin olevan isäntien heiniä. Jack Hughes ja Ty Gallagher veivät amerikkalaiset 2–0-johtoon. Avauserän lopulla ote herpaantui ja Roman Zap iski elintärkeän kavennuksen.

Sasha Pastujov palautti Yhdysvaltain kahden maalin toisen erän alussa, mutta Saksa ei siitä häkeltynyt. Se vastasi amerikkalaisten tempoon ja jaksoi odottaa kärsivällisesti iskun paikkaa. Sellainen koitti pari minuuttia ennen taukoa, kun Saksa pääsi pelaamaan 5-3-ylivoimaa, ja Bennet Rossmy löi tilanteeksi 3–2.

Ajassa 47:35 Charlie Stramel vei jälleen Yhdysvallat kahden maalin karkumatkalle ja taas ilmestyi Saksa peesiin Sebastian Cimmermanin ansiosta. Mutta kolmisen minuuttia ennen loppua koitti Saksan kohtalonhetki. Rayan Bettaharin rangaistuksen aikana Gallagher iski vapauttavan 5–3-maalin.

» Lähetä palautetta toimitukselle