Tyttöleijonat voitti Kanadan MM-kenraalissa − suomalaisveskarit kanadalaiskollegoitaan huomattavasti työllistetympinä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Schalin iski Kanadaa vastaan tehot 1+2.
Julia Schalin iski tehot 1+2, kun Suomi päihitti Kanadan sunnuntaina alkaviin MM-kisoihin valmistavassa harjoitusottelussa 4−3.

Tyttöjen MM-kisat alkavat Ruotsin Östersundissa sunnuntaina 8. tammikuuta. Mestari ratkeaa finaalissa 15. tammikuuta. Tyttöleijonat leireilee länsinaapurissa ennen turnausta ja pelasi torstaina harjoitusottelun Kanadaa vastaan. Kyseessä oli viimeinen ottelu ennen MM-turnauksen alkua, eli todellinen kenraaliharjoitus.

Kanada on pelannut tyttöjen MM-kisojen finaalissa vuotta 2018 lukuunottamatta joka vuosi sen jälkeen, kun alle 18-vuotiaiden arvoturnaus on pelattu. Tyttöjen kisat pelattiin ensikertaa vuonna 2008.

Suomi voitti Kanadan tiukassa mittelössä 4−3. Tyttöleijonien tehokkaimpana hääri hyökkääjä Julia Schalin, joka iski tehot 1+2. Voittomaalin teki Abigail Byskata, joka vei osumallaan Tyttöleijonat 4−2-johtoon kolmannessa erässä.

Suomen kahdesta muusta maalista vastasivat Heidi Kokora ja Pauliina Salonen. Kerttu Kuja-Halkola torjui Tyttöleijonien maalilla 19 kertaa. Hänen tilalleen vaihdettiin Suvi Saarinen ajassa 33.10. Hän koppasi 25 kiekkoa.

Kanadan veskarit Hannah Clark, Farah Walker ja Arianna Leblanc torjuivat yhteensä seitsemän kertaa. Toisen erän pelannut Walker ei torjunut kertaakaan, mutta piti myös maalinsa puhtaana. Clark torjui kuusi kiekkoa, Leblanc yhden.

Muokattu: 5.1.2023, kello 22.30: Maininta Kanadan MM-historiasta lisätty.

Muokattu: 5.1.2023, kello 22.37: Kanadan maalivahtien tilastoja tarkennettu.

» Lähetä palautetta toimitukselle