Tyttöleijonat otti revanssin Tšekistä − Schalinin maali ja Saarisen torjunnat takasivat voiton

MAAJOUKKUE / Uutinen
Julia Schalin vastasi ottelun ainoasta maalista.
Tyttöleijonat kohtasi kolmen maan turnauksen kolmannessa ottelussaan toistamiseen turnausemäntä Tšekin. Suvi Saarisen hyvät otteet tolppien välissä ja Julia Schalinin osuma kantoivat Suomen voittoon.

Tšekki oli voittanut Suomen kolmen maan turnauksen avausottelussa 4−3, mutta perjantaina Tyttöleijonat olivat revanssimielellä. Osien haluttiin vaihtuvan.

Suomi siirtyi nopeasti johtoon, kun Julia Schalin pääsi luistelemaan hyökkäysalueen keskustaan ja iskemään kiekon ohi Daniela Novakovan. Sinna Varjonen tarjoili osumaan hyvän syötön.

Maalivahdit olivat illan pääosan esittäjiä. Suomen Suvi Saarinen pysäytti vielä aivan viime minuuteilla Tereza Plosovan nousun maalille. Saarinen koppasi lopulta nollapelissään peräti 33 kiekkoa. Novakova ehti 24 kiekon tielle 60 minuutin aikana. Näin ollen Schalinin maali riitti Tyttöleijonille voittoon 1−0.

Tiivis peli toi niukan voiton

Suomi hallitsi avauserää hienokseltaan, mutta myös Tšekillä oli omat paikkansa Saarisen vartioiman maalin läheisyydessä. Toiseen erään turnausemäntä tuli entistä hanakammin ja Klaudie Slavickova kilauttikin kudillaan Tyttöleijonien maalin rautoja.

Kolmanteen erään mentäessä Suomi joutui puolustuskannalle osittain jäähyjenkin takia. Tšekin tehokkuus loisti kuitenkin poissaolollaan, joten suomalaiset saivat pitää johtoasemansa.

Yhtenäisesti pelannut Suomi pystyi pitämään vastustajan läpi ottelun pois pahimmilta maalipaikoilta, muttei toisaalta päässyt tonteille itsekään. Peli oli paljolti puurtamista, joskin Tyttöleijonat pysyi lähes koko ajan tilanteen tasalla. Lopulta Tšekki sai lukuisista kudeistaan huolimatta vain muutaman todellisen maalipaikan ja Suomi nappasi voiton.

» Lähetä palautetta toimitukselle