Tyttöleijonat jäi maaleitta Yhdysvaltoja vastaan

MAAJOUKKUE / Uutinen
Yhdysvallat piti Tyttöleijonat tiukasti kiinni.
Kuva © IIHF
MM-turnauksen toisessa ottelussa Tyttöleijonat kärsi 5–0-tappion Yhdysvaltoja vastaan. Suomen laukausten määrä jäi jälleen alle 20:een.

Tyttöleijonien MM-turnaus jatkui ottelulla Yhdysvaltoja vastaan. Hurmos Kanadan voittamisesta ei kantanut Suomea, vaan joukkue taipui Yhdysvalloille lukemin 5–0. 

Kotijoukkue Yhdysvallat aloitti maalinteon ensimmäisessä erässä ylivoimalla Laila Edwardsin iskiessä. Peppi Virtasen jäähyä ennätti kulua vain 16 sekuntia, kunnes kiekko oli maalissa. Tessa Janecke kasvatti johdon kahteen maaliin vielä ensimmäisen erän aikana. 

Toinen erä meni ilman tilastomerkintöjä. Viimeisessä erässä Yhdysvallat onnistui vielä kolme kertaa, josta yhden kerran ylivoimalla. Janecke ja Edwards iskivät ottelun toiset osumansa. Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 5–0-voittoon. 

Jos Kanada-ottelussa Suomi pelasi kurinalaisesti, niin Yhdysvaltoja vastaan hermot eivät pitäneet samalla tavalla. Tyttöleijonat otti kolme jäähyä, kaksi sääntöjen vastaisesta taklauksesta ja yhden kiinnipitämisestä. Yhdysvaltojen ainoan jäähyn syy oli kampitus. 

Hannele Tarkiaisella oli kiireinen ottelu, sillä häntä vastaan lauottiin 47 kertaa. Virkasisko Ava McNaughton joutui venymään kiekon eteen vain 11 kertaa. Ottelu noudatti tältä osin samaa kaavaa kuin Kanada-peli, Tyttöleijonat laukoi huomattavasti harvemmin kuin vastustaja. 

Viimeinen alkusarjan ottelu pelataan Ruotsia vastaan torstain ja perjantain välisenä yönä klo 00 Suomen aikaa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle