Tuukka Rask yllätti – Kertoi bostonlaislehdelle pohtivansa uransa päättämistä ensi kauteen

NHL / Uutinen
Rask on ollut pitkään Bruinsin ykköstorjuja.
Kuva © Patrick Smith
Boston Bruinsin tähtivahti Tuukka Rask kertoi Boston Globe -lehdelle pohtivansa ensi kauteen päättyvän sopimuksensa jälkeen uransa lopettamista. Rask saa vaimonsa kanssa kolmannen lapsen keväällä.

Tuukka Rask, 33, kertoi Boston Globe -lehdelle pohtivansa uransa lopettamista. Boston Bruinsin huippumaalivahdilla on sopimusta jäljellä vielä ensi kauden verran.

− Katsotaan, pelaanko sen jälkeen, 33-vuotias Rask totesi Boston Globelle.

536 NHL-ottelua urallaan pelannut Rask teki kahdeksan vuoden sopimuksen vuonna 2013. Hän on voittanut urallaan yhden Stanley Cupin Tim Thomasin kakkosvahtina.

Rask saa keväällä vaimonsa kanssa kolmannen lapsen, mikä on saanut savonlinnalaislähtöisen maalivahdin miettimään uraansa. Suomen pelikentille Rask ei enää halaja.

− Uran jälkeen olisin mieluiten vain kotona. Matkustaminen, silloin kun kotona on kaksi ja kohta kolme lasta, laittaa ihmisen ajattelemaan. Rakastan työtäni, mutta se on rankkaa, Rask kertoi bostonlaislehdelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle