Tuttu ruotsalaispuolustaja jatkaa HIFK:ssa − "Johan on erittäin tärkeä pala joukkuetta"

LIIGA / Uutinen
Motin on jatkossakin HIFK:n mies.
Johan Motinin jatkosopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta.

HIFK tiedotti perjantaina tehneensä kahden vuoden jatkosopimuksen Johan Motinin, 32, kanssa. Hän on pelannut helsinkiläisjoukkueessa jo neljä kautta ja yhteensä 222 ottelua.

− Johan on erittäin tärkeä pala joukkuetta. Hän pelaa kovaa ja arvojen mukaisesti ja on kiistatta sarjan parhaimpia puolustavia puolustajia. Motinin merkitys joukkueelle näkyy kaikkein eniten silloin, kun hän ei ole kokoonpanossa, urheilujohtaja kommentoi Tobias Salmelainen tiedotteessa.

Ruotsalainen on tunnettu etenkin puolustuspään pelaamisestaan. Tehopisteillä hän ei mässäile, mutta oma maali pysyy puhtaana. Motinin tehotilasto on ollut useana vuonna joukkueen parhaimmistoa. Viime kaudella lukema näytti +17.

− Olen todella onnellinen mahdollisuudesta jatkaa uraani täällä. Neljä kautta Helsingissä on mennyt todella nopeasti, mutta rakastan tätä kaupunkia ja perheemme viihtyy täällä hyvin. Olen mielestäni pelannut paremmin joka kaudella ja haluan, että se jatkuu vastaisuudessakin. En aio lähteä täältä ilman mestaruutta, Motin sanoo.

Motin tuli Liigassa alun perin Lukkoon kaudeksi 2017−18. Hän on voittanut urallaan kertaalleen Ruotsin mestaruuden.

Muokattu: 6.5.2022, kello 15.30: Motinin teholukema korjattu.

» Lähetä palautetta toimitukselle