Turkulaisen kulttihahmon paluu − Aarne Kärpänen nähdään pian TPS:n kotipeleissä

LIIGA / Uutinen
TPS tuo 100-vuotisjuhlakauden kunniaksi Aarne Kärpäsen takaisin.
Kuva © Timo Savela
TPS tiedotti tuovansa 1990-luvulla hallin katossa leijailleen kulttihahmonsa Aarne Kärpäsen takaisin tammikuussa. Aarne nähdään kotiotteluissa HIFK:ta, Sportia ja Lukkoa vastaan.

TPS tiedotti Aarne Kärpäsen palaavan hallille kolmeen otteluun. Aarne oli vakionäky turkulaisseuran kotiotteluissa 1990-luvulla.

− Aarne Kärpänen kuului omaan nuoruuteni erittäin vahvasti ja Aarnen näkeminen oli joka kerta ikimuistoinen kokemus. Me haluamme palauttaa legendaarisen hahmon mahdollisimman autenttisena TPS:n kotiotteluiden elämyskokonaisuuteen, kertoo Aarnen paluusta tiiminsä kanssa vastuussa oleva Ari Lempinen TPS:n tiedotteessa.

− Aarne tullaan näkemään mustassa trikoopuvussa ja kokonaisuudesta löytyvät tietenkin myös kärpäsen silmät sekä siivet. Pyrimme mahdollisimman autenttiseen toteutukseen lentotyylistä alkaen, kuvailee Lempinen.

Aarne on ensimmäistä kertaa nähtävillä TPS:n kotiottelussa HIFK:ta vastaan 13.1.2023, kun hän esiintyy ensimmäisen ja kolmannen erän alussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle