Tuomainen siirtyy Kuopiosta JYPin penkin taakse, valmennusryhmään myös jatkosopimuksia

LIIGA / Uutinen
Tuomainen vaihtaa maisemaa ensi kaudeksi KalPan penkin takaa Jyväskylään.
Kuva © Saimi Airaksinen
JYP kiinnitti tulevan kauden valmennusryhmäänsä viime kaudelta tuttuja kasvoja sekä uutena nimenä mukaan tulevan Marko Tuomaisen.

Tulevalla kaudella JYPiä luotsaavan Jukka Ahvenjärven ympärille koottu valmennusryhmä on nyt selvillä. Jatkosopimukset tehneiden Jukka Varmasen ja Jarkko Hyytiän lisäksi valmennusryhmään liittyy KalPassa viime kaudet apuvalmentajana toiminut Marko Tuomainen.

Tuomainen teki JYPin kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. Neljä edelliskautta KalPan valmennusryhmään kuulunut Tuomainen on valmennusurallaan toiminut aiemmin myös apuvalmentajana Mestiksessä Kiekko-Vantaassa sekä Peliitoissa, jossa hän oli myös yhden kauden päävalmentajana. Pelaajaurallaan 49-vuotias Tuomainen pelasi muun muassa SM-Liigassa, NHL:ssä sekä Sveitsissä sekä esiintyi myös maajoukkuepaidassa.

− Tuomainen on erinomainen kiinnitys Ahvenjärven johtamaan valmennusryhmään. Tuomaisella on poikkeuksellisen kova pelaaja- ja koulutustausta valmentajan työhön, ja hän on asettanut itsellensä kovat tavoitteet valmentajan uralleen. Tiedän Tuomaisen pystyvän kehittämään omalla valmennuksellaan meidän nuoria hyökkääjiämme modernin ja voittavan jääkiekon vaatimuksiin kiekollisen ja kiekottoman hyökkäyspelin osalta, kommentoi JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen.

Jatkosopimukset tehneiden Varmasen ja maalivahtivalmentaja Hyytiän kontrahdit ovat myös 1+1-vuotisia. Hyytiän vastuulla on edustusjoukkueen maalivahtivalmennuksen lisäksi myös seuran U20-joukkueen maalivahdit.

− Varmasen ja Hyytiän kiinnityksillä halusimme pitää seurassa kaksi kovan luokan ammattivalmentajaa. Varmasella ja Hyytiällä on tinkimätön ote omaan valmennustyöhönsä ja he täydentävät omalla erikoisosaamisillaan erinomaisesti "Jusun" valmennusryhmää, totesi Viitanen.

Jyväskyläläisten valmennuksessa jatkavat lisäksi fysiikkavalmentaja Jari Pekkola sekä psyykkinen valmentaja Marko Malvela.

Seuran talenttitallin kehityspäällikkönä toiminut Jussi Tupamäki sen sijaan ei jatka tehtävissään. Päättyneellä kaudella JYPin valmennuksessakin mukana ollut Tupamäki siirtyy puolalalaisseura KH Torunin päävalmentajaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle