Toronto Maple Leafs kutsui maalivahti Kasimir Kaskisuon NHL:ään − Otto Koivulalle jo viides debyyttimahdollisuus lyhyen ajan sisällä

NHL / Uutinen
Kaskisuo on käyny kiekkoilemassa myös ECHL:ssä Orlando Solar Bearsissa.
Kuva © Fernando Medina/Orlando Solar Bears
Toronto Maple Leafs on kutsunut organisaatioonsa kuuluvan suomalaismaalivahdin Kasimir Kaskisuon NHL-joukkueensa mukaan. Myös New York Islanders hälytti suomalaisapua, kun Otto Koivula nousi jälleen ylös. Kumpikaan suomalaisista ei ole debytoinut NHL:ssä.

Kasimir Kaskisuo on lähellä saada ensimmäisen NHL-pelin vyölleen, sillä Toronto Maple Leafs nosti 26-vuotiaan maalivahdin joukkueen mukaan AHL:stä.

Tällä kaudella Kaskisuo on pelannut Toronto Marliesissa kahdeksan ottelua torjuntaprosentilla 92,8 ja päästettyjen maalien ottelukeskiarvolla 2,13. Kaskisuo on sahannut AHL:n ja ECHL:n väliä kaudesta 2016-17, jolloin hänen yliopistouransa päättyi.

New York Islandersin organisaatioon kuuluva hyökkääjä Otto Koivula on nostettu jo viidennen kerran tällä kaudella AHL:n Bridgeport Sound Tigersista NHL:n puolelle. Nokialaislähtöinen Ilves-kasvatti ei ole vielä tehnyt debyyttiään maailman parhaassa kiekkoliigassa.

Muokattu 13.11. klo 10.38: Korjattu Koivulan nostojen määrä viiteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle