Toronto Maple Leafs on hankkinut monipuolisen sentterin Scott Laughtonin Philadelphia Flyersista, kertoo muun muassa NHL:n sisäpiiritoimittaja Chris Johnston.
Laughtonin lisäksi Maple Leafs saa neljännen ja kuudennen kierroksen varausuvuorot. Flyers pidättää puolet 30-vuotiaan kanadalaissentterin kolmen miljoonan dollarin palkasta.
Toiseen suuntaan matkaavat nuori venäläispuolustaja Nikita Grebenkin, 21, sekä ensimmäisen kierroksen varausvuoron vuoden 2026 NHL-varaustilaisuuteen.
Laughton pelasi tällä kaudella Flyersin paidassa 60 ottelua tehoin 11+16. Hän oli Flyersin vuoden 2012 ykkösvaraus.
Tehokas venäläispuolustaja Grebenkin on pelannut valtaosan kaudesta Maple Leafsin AHL-joukkueessa, mutta hän on päässyt myös näyttämänä taitojaan NHL:n puolella seitsemän ottelun verran.
NHL:ssä 21-vuotias venäläinen on yhä kiikareilla. AHL:n puolella hän on ollut tehokas: 39 ottelussa hän on tehnyt tehot 9+12.