Toni Söderholmin valmentaman Saksan joukkueen nimilista Pekingiin selvillä – mukana useampi entinen NHL-pelaaja

MAAJOUKKUE / Uutinen
Saksa on ottanut viime vuosina isoja askeleita kansainvälisessä jääkiekossa.
Kuva © Samuli Huikuri
Saksa lähtee toistamaan neljän vuoden takaista huippusuoritustaan kokeneella ryhmällä.

Edellisissä talviolympialaisissa sensaatiomaisesti miesten turnauksessa hopealle yltänyt Saksa on julkistanut Pekingiin lähtevän joukkueensa. Joukkuetta valmentaa suomalainen Toni Söderholm, jonka alaisuudessa Saksa sijoittui viime vuoden MM-kisoissa komeasti neljänneksi.

Pyeongchangin hopearyhmästä on tällä kertaa mukana kymmenen pelaajaa. Uusia nimiä ovat muun muassa NHL:stä Eurooppaan palanneet Tobias RiederTom Kühnhackl ja Korbinian Holzer.

Saksan joukkue koostuu suurelta osin maan pääsarjassa pelaavista, mutta mukana on myös muutama Ruotsin SHL:ssä pelaava hyökkääjä ja Sveitsin liigan Berniä edustava Dominik Kahun.

Saksa pelaa miesten turnauksessa A-lohkossa yhdessä Kanadan, Yhdysvaltojen ja isäntämaa Kiinan kanssa.

Maalivahdit

Danny aus den Birken, Red Bull München
Felix Brückmann, Adler Mannheim
Mathias Niederberger, Eisbären Berlin

Puolustajat

Konrad Abeltshauser, Red Bull München
Dominik Bittner, Grizzlys Wolfsburg
Marcel Brandt, Straubing Tigers
Korbinian Holzer, Adler Mannheim
Jonas Müller, Eisbären Berlin
Moritz Müller, Kölner Haie
Marco Nowak, Düsseldorfer EG
Fabio Wagner, ERC Ingolstadt

Hyökkääjät

Lean Bergmann, Adler Mannheim
Yasin Ehliz, Red Bull München
Patrick Hager, Red Bull München
Dominik Kahun, Bern
Nicolas Krämmer, Adler Mannheim
Tom Kühnhackl, Skellefteå
Stefan Loibl, Skellefteå
Marcel Noebels, Eisbären Berlin
Daniel Pietta, ERC Ingolstadt
Matthias Plachta, Adler Mannheim
Leo Pföderl, Eisbären Berlin
Tobias Rieder, Växjö Lakers
Frederik Tiffels, Red Bull München
David Wolf, Adler Mannheim

» Lähetä palautetta toimitukselle