Tommi Kerttula jatkaa Ässien kehitysjohtajana: "Vaikka kaikki nimet ovat kiinnostavia, niiden julkistamisen aika on myöhemmin"

LIIGA / Uutinen
Tommi Kerttula jatkaa Porin Ässissä monivuotisella sopimuksella.
Kuva © Esko Kallioniemi
Ässät ja kehitysjohtaja Tommi Kerttula ovat solmineet vuoden 2021 loppuun asti ulottuvan sopimuksen. Molemmat osapuolet kertovat olevansa yhteistyöhön tyytyväisiä.

Marraskuussa kehitysjohtajan pestiinsä saapunut Tommi Kerttula jatkaa Porin Ässien vahvuudessa ennakoitua pidempään. Alun perin syyskuun 2019 loppuun asti kestävää sopimusta on pidennetty vuoden 2021 loppuun asti.

Pitkä sopimus on kummankin osapuolen yhteinen tahtotila.

Tommi Kerttula on verrattain lyhyessä ajassa osoittanut ammattitaitonsa, sopivuutensa organisaatioon sekä intohimonsa Ässien kulttuurin kehitystyölle. Olemme erittäin tyytyväisiä, että hän jatkaa meillä, HC Ässät Pori Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Juusela kertoo.

Uusien sopimusten julkaisun osalta Kerttula ei lupaa pikaratkaisuja kenellekään. Ässät ei ole vielä tiedottanut valmennusryhmäänsä, ja pelaajavahvuudessakin on jatkosopimuksista huolimatta vielä puuttuvia palasia.

− Vaikka kaikki nimet ovat kiinnostavia, niiden julkistamisen aika on myöhemmin. Nimiäkin tärkeämpää on seura ja sen kulttuuri. Sitä kulttuuria pitää pystyä vaalimaan, kehittämään ja johtamaan. Onkin luonnollista, että seuraavaksi alamme viemään eteenpäin Ässien strategiaa ja luomaan kestäviä toimintamalleja. Sikäli tämä prosessi on vasta alussa, Kerttula arvioi.

− Henkilökohtaisesti tämä tarjottu työ ja rooli on sitä mitä olen hakenut. Työrauha on ollut hyvä ja ratkaisuilleni olen saanut hienosti tukea sekä perheeltä että työyhteisöltä. Se, että saan hoitaa syksyllä opiskeluni päätökseen, on yksi konkreettinen esimerkki arvoista tässä seurassa. Ässät haluaa tukea kasvamista ja kehittymistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle