Tomi Lämsä Nuorten Leijonien päävalmentajaksi

MAAJOUKKUE / Uutinen
Tomi Lämsä ottaa Nuoret Leijonat komentoonsa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Tomi Lämsä on seuraava Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja. Hän on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen, joka kattaa vuosien 2023 ja 2024 MM-kisat.

Tomi Lämsä on valmentanut viime vuodet KHL:ssä Salavat Julajev Ufaa. Hän oli ensin kolme vuotta apuvalmentajana, ennen kuin nousi päävalmentajaksi kaudella 2020−21.

Suomessa hän oli Jokerien päävalmentajana kauden 2012−13, jolloin joukkue voitti runkosarjan häviten kuitenkin puolivälieräsarjan Lukolle, sekä osan seuraavasta kaudesta. Kaudella 2014−15 Lämsä oli Pelicansin päävalmentaja. Ennen päävalmentajapestejään hän oli Erkka Westerlundin apuna Jokereissa sekä juniorivalmentajana Pelicansissa.

Lämsän pesti kattaa kisat vuonna 2023, jolloin pelipaikkoina ovat Halifax ja Moncton Kanadassa sekä vuoden 2024 MM-kisat Ruotsin Göteborgissa.

− Odotan todella innolla, että pääsen tekemään töitä suomalaisen huippujääkiekon ja toki myös kansainvälisen jääkiekon parissa. Kyseessä on merkittävä rooli suomalaisessa jääkiekossa ja vastuullinen tehtävä, jonka otan vastaan nöyrin mielin, Lämsä sanoo.

Lämsän tehtäviin kuuluvat valmentajuuden lisäksi muun muassa poikien maajoukkuetapahtumien seuranta ja yhteenvedot, Suomi-kiekon painopisteiden jalkauttaminen seurakenttään sekä kilpasarjojen rakenteiden ja toimintamallien kehittäminen ja Mestis-yhteistyö.

Viime vuodenvaihteessa keskeytynyt nuorten MM-turnaus aloitetaan uudestaan elokuussa. Tuolloin joukkuetta valmentaa vielä Antti Pennanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle