The Athletic: Tuukka Raskin ura on päättymässä – leikattu lonkka ei tullut tarpeeksi hyvään kuntoon

NHL / Uutinen
Tuukka Raskin paluu näyttää jäävän neljän ottelun pituiseksi.
Kuva © Getty Images
Tuukka Raskin loistelias pelaajaura on todennäköisesti paketissa.

Tuukka Raskin odotetaan ilmoittavan lähiaikoina pelaajauransa päättymisestä. Asiasta kertoi ensimmäisenä The Athletic.

34-vuotias Rask teki Boston Bruinsin kanssa tammikuussa tämän kauden loppuun asti kestävän sopimuksen sen jälkeen, kun hän oli toipunut viime kesänä tehdystä lonkkaleikkauksesta.

Rask ehti pelata tammikuussa neljä ottelua Bruinsin maalilla torjuntaprosentilla 84,4. The Athleticin mukaan näistä viimeisessä eli 24. tammikuuta pelatussa ottelussa Anaheim Ducksia vastaan Rask ei tuntenut lonkkansa olevan täydessä kunnossa. Rask päästi ottelussa viisi maalia ja on ollut sen jälkeen loukkaantuneiden listalla.

Rask aloitti NHL-uransa kaudella 2007–08 ja on edustanut taalajäillä vain Bruinsia. Hänet valittiin NHL:n parhaaksi maalivahdiksi kaudella 2013–14, ja voitti Stanley Cupin Bruinsin kakkosvahtina keväällä 2011.

SaPKon kasvatti torjui Bruinsin Stanley Cup -finaaleihin vuosina 2013 ja 2019, mutta molemmilla kerroilla käteen jäi tappio. Rask on Bruinsin seurahistorian eniten runkosarjaotteluita pelannut (564) ja eniten otteluita voittanut (308) maalivahti. 

» Lähetä palautetta toimitukselle