The Athletic: Huumausaineiden käyttö on NHL:ssä julkinen salaisuus

NHL / Uutinen
Jevgeni Kuznetsovin huumekäry kohautti jääkiekkomaailmaa viime keväänä.
Kuva © Getty Images
The Athleticin mukaan kokaiini on kasvattanut suosiotaan NHL-pelaajien keskuudessa. Huumeongelmasta ei ole käyty laajaa keskustelua liigan sisällä. Pelaajien suhtautuminen aiheeseen on ristiriitaista.

Verkkosivusto The Athleticin julkaiseman artikkelin mukaan huumausaineet ovat syrjäyttämässä alkoholin NHL-kiekkoilijoiden suosimana päihteenä. Erityisesti kokaiinin viihdekäyttö on yleistymään päin. Trendi on havaittavissa myös yhteiskunnan muilla osa-alueilla Pohjois-Amerikassa.

Viime aikojen puhutuin huumetapaus jääkiekkomaailmassa oli Jevgeni Kuznetsovin kärähtäminen kokaiinista keväällä. Suomalaisittain hyvässä muistissa on Jori Lehterän saama tuomio huumeiden ostamisesta. Jarred Stoll jäi kiinni hallussapidosta vuonna 2015. Huumetapaukset eivät siis ole tavattomia, mutta harvinaisia.

Ilta-Sanomat uutisoi tänään ESPN-televisiokanavan tekemän tutkimuksen, joka antaa kuitenkin ristiriitaisia tietoja ongelman laajuudesta. Kyselyyn vastanneista 50 pelaajasta vain viisi mainitsi, että NHL:ssä on huumeongelma. Vastaajista enemmistön mukaan ongelmaa ei ole tai ovat epätietoisia sen laajuudesta. NHL:n näkökannan mukaan huumausaineet eivät ole kiellettyjen aineiden listalla, eikä huumetestejä suoriteta systemaattisesti. Sanktiot eivät ole varsinaisia pelotteita. NHL rankaisi Kuznetsovia kärystä kolmen ottelun pelikiellolla, vaikka kansainvälinen jääkiekkoliitto lätkäisi venäläiselle neljän vuoden pannan maaotteluihin.

IS:n uutisen mukaan NHL:n komissaarin Gary Bettmanin mukaan liigan ja pelaajayhdistyksen huumetestaus ja -politiikka ovat hyvässä balanssissa, eikä tilanteeseen ole tällä hetkellä tarpeellista puuttua.

Juttua muokattu 7.11. klo 19.34. Kuznetsovin pelikiellon pituus on nelivuotinen, ei elinikäinen. 

» Lähetä palautetta toimitukselle