Tehohyökkääjä Harjula jatkaa Hokin riveissä − "Sarjan eliittihyökkääjiä ja vaarallisimpia maalintekijöitä"

MESTIS / Uutinen
Harjulan viime kausi Hokissa oli tehokas.
Kuva © Saimi Airaksinen
Hokki sai hyökkäykseensä tehokkaan vahvistuksen, kun joukkueen viime kauden kultakypärä Jarkko Harjula teki jatkosopimuksen.

Jarkko Harjula jatkaa Hokin riveissä tulevalla kaudellakin. 26-vuotiaan hyökkääjän viime kausi oli todella vahva, sillä hän oli kajaanilaisryhmän ykköspistemies takomalla 49 ottelussa tehot 24+30=54. Koko sarjan piste -ja maalipörssissä hän sijoittui toiseksi.

Sodankyläläislähtöinen Harjula on edustanut Hokkia aiemmin kaikkiaan neljällä kaudella. Viime kaudella hänet valittiin kauden päätteeksi myös Mestiksen tähdistökentälliseen.

− Aivan loistava homma, että Jarkko jatkaa Hokissa. Viime kaudella Jarkko osoitti olevansa sarjan eliittihyökkääjiä sekä vaarallisimpia maalintekijöitä. Hän on erittäin positiivinen ja kilpailuhenkinen persoona, jonka tavoitteena on vielä pelata kirkkaammissa valoissa, totesi Hokin päävalmentaja Niko Eronen.

Hokki tiedotti myös, että joukkueessa koeajalla olleen Aatu Luusuaniemen testijakso on päätetty, eikä hyökkääjä jatka joukkueen mukana.

» Lähetä palautetta toimitukselle