Teemu Koivula, 26, on ensi kaudella Naisten Liigaa pelaavan RoKin naisten edustusjoukkueen päävalmentaja. Koivula on valmentanut viime vuodet rovaniemeläisten omia U15- ja U16-junioreita. Hän on myös itse pelannut U20-ikäluokkaan asti.
− Saimme Teemun seuraammie valmentajaksi viisi vuotta sitten. Tuona aikana Teemu on osoittanut olevansa määrätietoinen, kunnianhimoinen, tavoitteellinen sekä intohimoinen valmentaja, joka tekee valmennustyötä suurella sydämellä ennen kaikkea pelaajien edun mukaisesti, sanoo urheilutoimenjohtaja Heikki Kemppainen.
Viime kaudella RoKia Naisten Liigassa luotsannut Tuomas Liitola lähti valmentamaan Ruotsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, joten pääkäskijän ruutu jäi täytettäväksi.
RoKi oli viime kaudella Lukon ohella Naisten Liigan hännänhuippuja, mutta säilytti sarjapaikkansa karsinnoissa. Raumalaisjoukkueen taru loppui kauden jälkeen toiminnan lakkauttamiseen.