Tanskalta tyrmäävä alku MM-kisoille − Joachim Blichfeld taituroi hattutempun Kazakstanin verkkoon

MAAJOUKKUE / Uutinen
AHL-kaukaloista MM-kisoihin saapunut Joachim Blichfeld iski kiekon kolmesti Kazakstanin nuottaan.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Tanska näytti Kazakstanille turnauksen avausottelussaan kaapin paikan. Tehokasta ylivoimaa pelanneet punapaidat karkasivat jo avauserässä ja takoivat taululle lopulta 9-1-lukemat. Ottelun hahmo oli hattutempun iskenyt Joachim Blichfeld.

Tanska tarjosi lauantaiaamupäivään todellisen pyörremyrskyn, jonka silmään joutui Kazakstan. Punapaidat iskivät kiekon ensimmäisellä viisiminuuttisella kolmesti kazakstanilaisvahti Andrei Shutovin selän taakse. Maalintekijöinä olivat Patrik Björkstrand, Felix Scheel sekä Joachim Blichfeld.

Kazakstan piristyi hieman synkän alun jälkeen ja Tanska puolestaan aavistuksen passivoitui, minkä seurauksena peli tasoittui. Kazakstanin hyökkäyspään ratkaisut jäivät kuitenkin melko köykäisiksi ja Tanska selvisi ilman takaiskuja melko vaivatta.

Toisessa erässä Tanska jatkoi myllyttämistään ja takoi kiekon neljästi kazakstanilaisveräjään. Fredrik Storm ja Julian Jakobsen ohittivat erän avauspuoliskolla Shutovin, jonka jälkeen kazakstanilaismaalille luisteli Ilja Rumjantsev. Erän jälkimmäisellä puolikkaalla verkkoa heiluttivat puolestaan toistamiseen osunut Blichfeld sekä Liigasta Jukureista tuttu Oliver Larsen.

Ottelun kolmas erä oli enää kosmetiikkaa. Peter Regin iski erän alkuun numerot 8-0:aan ja hattutempun täyteen iskenyt Blichfeld kumautti ylivoimalla 9-0-osuman. Maalin alustanut puolustaja Markus Lauridsen oli myös tehokkaalla pelipäällä merkkauttamalla tehot 0+4. Tanskan ylivoima oli ottelussa todella tehokasta, sillä se teki neljä ylivoimaosumaa. 

Kazakstankin sai lopulta kuparisen rikki ottelun loppuhetkillä, kun Kirill Savitski laukoi alivoimalla 9-1-loppulukemat.

» Lähetä palautetta toimitukselle