Tanskalaishyökkääjä Nicklas Jensen jatkaa Jokereissa

KHL / Uutinen
Jensen jatkaa jokerinutussa.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Nicklas Jensenin sopimus pitää hänet helsinkiläisseurassa kaksi seuraavaa kautta.

Jokerit ja tanskalaishyökkääjä Nicklas Jensen ovat päässeet yhteisymmärrykseen kaksi seuraavaa kautta käsittävästä sopimuksesta. Jensen saapui helsinkiläisseuraan kaudeksi 2017−18.

− On ollut mahtavaa pelata neljä viime vuotta Jokereissa ja Helsingissä, joista ovat muodostuneet kotini. Halusin näin olevan myös tulevaisuudessa. Joukkuekaverini, seurajohto, kannattajat ja kaikki seuran ympärillä ovat olleet upeita minua kohtaan ensimmäisestä päivästäni lähtien. Edessämme on jännittävä tulevaisuus, jossa päätavoite on voittaa mestaruus Jokereille, Jensen kertoo tiedotteessa.

Jensen on Jokerien KHL-historian neljänneksi paras pistemies 124 runkosarjapisteellään, jotka ovat syntyneet 161 ottelussa. Pudotuspeleissä hän on tehnyt jokeripaidassa toiseksi eniten tehoja edellään vain maanmies Peter Regin. Tällä kaudella Jensen on tehnyt 32 ottelussa tehot 14+9=23.

− Jensen on tuonut joukkueeseemme poikkeuksellista maalintekovoimaa viime vuosien aikana. Lisäksi hänen voitontahtonsa näkyy kaukalossa ratkaisevilla hetkillä ja etenkin pudotuspeleissä. Hän kuuluu joukkueen monivuotiseen ydinryhmään ja on hienoa saada pitää hänet riveissämme myös tulevina kausina, sanailee Jokereiden puheenjohtaja ja GM Jari Kurri.

Maajoukkueessa Jensen on pelannut Tanskan riveissä jo viidet MM-kisat.

» Lähetä palautetta toimitukselle