Tampereen ensi vuoden MM-kisaisännyys varmistui

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomalaiskannattajat pääsevät jälleen ensi vuonna nauttimaan kotikisoista.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Jääkiekkoliitto tiedotti perjantaina, että vuoden 2023 MM-kisat järjestetään Tampereella ja Riiassa. Kisat piti alun perin järjestää Venäjällä Pietarissa, mutta kisat otettiin heiltä pois maan sotatoimien takia.

− Kyse on kuitenkin yhdestä kisatapahtumasta, eli tulevien kuukausien aikana tarvitaan tiivistä yhteistyötä ja koordinaatiota, jotta kisajärjestelyt toimivat saumattomasti paikkakunnasta riippumatta, Suomen Jääkiekkoliiton ja MM-kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Harri Nummela sanoo tiedotteessa.

Kisat pelataan 12.−28. toukokuuta. Finaaliviikonloppua isännöi tämän vuoden tapaan Tampere.

− On uskomattoman hienoa saada kokea MM-kisahuuma uudelleen, ja olemme otettuja tästä kunniasta. Tämän kevään kisat ovat olleet mahtavat kokemus, ja lupaamme tehdä kaikkemme, että ensi vuoden kisat lyövät ne laudalta. Odotamme innolla yhteistyötä Riian kanssa. Faneille on hieno mahdollisuus kokea kaksi upeaa kaupunkia vain noin tunnin suoran lennon päässä toisistaan, Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen hehkuttaa.

Tulevia kisaisännyyksiä päätettiin seuraavasti: Iso-Britannia isännöi ensi vuonna 1A-sarjan turnausta, kun taas Viro isännöi 1B-sarjan kisoja. Sveitsi saa vuoden 2026 miesten MM-kisat sekä U18 turnauksen. Kanada saa järjestettäväkseen 2023 naisten MM-karkelot ja Yhdysvallat järjestää saman turnauksen 2024.

Muokattu: 27.5.2022, kello 14.22: Tulevat kisaisännät listattu.

» Lähetä palautetta toimitukselle