TUTOn Mikke Levolle viiden ottelun pelikielto − Mestiksen kurinpitoryhmä: Teko oli piittaamaton taklauksen voimakkuus huomioiden

MESTIS / Uutinen
Levo huilaa TUTOn seuraavat ottelut katsomossa.
Kuva © Joonas Kämäräinen
TUTO-puolustaja Mikke Levo sai perjantain kierroksella nähdystä taklauksesta viiden ottelun pelikiellon.

TUTOn Mikke Levo on saanut viiden ottelun pelikiellon taklauksestaan SaPKo-hyökkääjä Henri Keskilohkoon. Levolle tuomittiin perjantaina pelatussa ottelussa pelirangaistus pään tai niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta. Keskilohko loukkaantui tilanteessa, eikä hän pelannut lauantaina KOOVEE:ta vastaan.

Mestiksen kurinpitopäätöksessä kerrotaan, että Levon taklaus osui Keskilohkoa suoraan päähän ja että teko oli taklauksen voimakkuus huomioiden piittaamaton. Kurinpitoryhmä sanoo, että taklaaja on lähtökohtaisesti vastuussa siitä, että taklaus suoritetaan sääntöjen sallimissa rajoissa. Ryhmän mukaan tämä korostuu erityisesti tilanteissa, joissa taklattava pelaaja on haavoittuvassa peliasennossa.

Kurinpitoryhmän mukaan Levo laiminlöi taklaajan asemassa kyseisen huolellisuusvelvoitteen. Lisäksi ryhmä on ottanut korottavana tekijänä huomioon sen, että taklaus suoritettiin kohotetulla kädellä. Sen mukaan suurin osa taklauksen voimasta kohdistuu nimenomaisesti vastustajaa päähän.

Kurinpitoryhmä kertoo, että taklauksessa oli merkittävä loukkaantumisriski, joka johti tilanteessa vastustajan loukkaantumiseen. Kurinpitolinjaustensa pohjalta ryhmä antoi Levolle taklauksesta neljän ottelun pelikiellon, jota korotettiin yhdellä ottelulla puolustajan kurinpitohistoriaan vedoten.

Levo sai aiemmin tämän kauden aikana kahden ottelun pelikiellon polvitaklauksesta. Hän kärsii tuoretta pelikieltoaan ensimmäisen kerran sunnuntaina, kun TUTO kohtaa Ketterän.

» Lähetä palautetta toimitukselle