TUTOn Mikke Levo huitoi itsensä suihkuun kaksi sekuntia ennen loppua - "Ei tällainen kuulu millään tavalla jääkiekkoon"

MESTIS / Uutinen
Mikke Levo turhautui ottelun loppusekunneilla.
Kuva © Timo Savela

IPK-hyökkääjä Topi Piipponen loukkaantui tilanteessa, ja valmentaja Janne Sinkkosen mukaan miehen käsi on paketissa. IPK:n henkilökunnan mukaan käsi on todella turvonnut.

− Ei tällainen kuulu millään tavalla jääkiekkoon. Kaksi sekuntia ennen loppua, ja he johtavat kahdella maalilla ja tilanne oli 30 metriä heidän maalista. Meillä ei ollut mitään mahdollisuutta tehdä maalia, ja sitten hän lyö saatana käsille. Olen pöyristynyt, Sinkkonen kertoi mielipiteensä tuohtuneena.

Loukkaantumisen vakavuudesta ei vielä ole tietoa. Sinkkosen mukaan parhaimmillaan Piipponen voi olla huomenna kokoonpanossa, mutta pahimmillaan kausi on ohi.

TUTOn päävalmentaja Miika Elomo ei kommentoinut asiaa, sillä hän ei nähnyt tilannetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle