TUTO vahvistaa joukkuettaan kahdella pelaajalla − Pohjanoksa palaa Kupittaalle

MESTIS / Uutinen
Julius Pohjanoksa pukee tutun pelipaidan päälleen.
Kuva © Timo Savela
TUTO vahvistuu kahdella pelaajalla, kun maalivahti Julius Pohjanoksa ja puolustaja Michael Higgins liittyvät turkulaisten riveihin.

TUTO tiedotti tehneensä sopimukset maalivahti Julius Pohjanoksan ja puolustaja Michael Higginsin kanssa.

Pohjanoksa on TUTOlle entuudestaan tuttu pelaaja, sillä maalivahti on torjunut kiekkoja turkulaisten maalilla 82 ottelussa. Pohjanoksan edellinen joukkue oli kaudella 2020–2021 Ruotsin HockeyAllsvenskanisassa pelaava HC Vita Hästen.

Norrköpingissä hänelle merkittiin 29 ottelussa torjuntaprosentti 89,9 ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,04. Viime kaudella Pohjanoksalla ei ollut joukkuetta.

− Pohjanoksa on ikäisekseen jo hyvin kokenut maalivahti. Hän tuo maalivahtiosastolle lisää vaihtoehtoja ja tervettä kilpailua, kommentoi TUTOn urheilukoordinaattori Jouni Virpiö.

Yhdysvaltalaispuolustaja Michel Higgins saapuu Turkuun Slovakian pääsarjassa pelaavasta HC Presovin joukkueesta. Puolustajalle on yhdeksän otteluun merkitty tehot 3+3. Kolme edellistä kautta ennen Slovakiaan siirtymistä Higgins edusti Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa College of the Holy Crossia.

− Higgins on erittäin fyysinen pelaaja, joka pitää oman maalin puhtaana. Higgins tukee mielellään hyökkäyksiä ja omaa kovan laukauksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle