TUTO lakkauttaa toimitusjohtajan pestin – seura ilmoittaa olevansa kassakriisissä

MESTIS / Uutinen
TUTO kompuroi kaukalossa ja sen ulkopuolella.
Kuva © Timo Savela
Ottelutuottojen hupeneminen on kurjistanut turkulaisseuran taloutta. Seitsemän vuotta toimitusjohtajana toiminut Dani Aavinen saa lähteä eikä hänelle etsitä seuraajaa.

Mestis-seura TUTOn taustayhtiö TUTO Hockey oy. luopuu toimitusjohtajastaan Dani Aavisesta eikä etsi hänelle seuraajaa. Seura tiedotti yhtiön hallituksen päätöksestä maanantaina.

Sopeutustarve on seurausta seuran vaikeasta taloudellisesta tilanteesta. Vaikeuksien kerrotaan tiedotteessa juontuvan kymmenen vuoden takaiseen Liiga-paikan tavoitteluun ja toisaalta pahentuneen koronan sekä Venäjän hyökkäyssodan heijastusvaikutusten myötä. Seura itse kutsuu nykytilannettaan kassakriisiksi.

Aavinen toimi TUTOn toimitusjohtajana vuosina 2014−2018 sekä uudelleen syksystä 2019 tähän päivään saakka. Palvelusvuosia tehtävässä kertyi yhteensä seitsemän.

− Hallitus oli pakotettu etsimään säästöjä jo aiemmin tehtyjen leikkausten lisäksi, sanoo tiedotteessa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää.

Yleisötuotot tiukassa

TUTOn tilanteeseen on vaikuttanut myös seuran urheilullinen menestys, minkä seura analysoi vaikuttaneen ottelutuottoihin niin yleisöltä kuin yrityksiltä. Sarjan suurseuroihin lukeutuvat turkulaiset päättivät viime keväänsä karsintoihin ja ovat tällä hetkellä 14 joukkueen sarjassa kymmenentenä.

TUTOn tämän kauden yleisökeskiarvo on Mestiksen keskikastia. Seuran kotipelejä on seurannut Kupittaalla keskimäärin 790 silmäparia, mikä on sarjassa kuudenneksi eniten. Pudotusta edelliseen koronarajoituksista vapaaseen runkosarjaan, kauteen 2019−20, on huomattavasti: keskiarvo oli tuolloin 1317 katsojaa, mikä oli sarjan korkein noteeraus.

Väistyvän toimitusjohtaja Aavisen tehtävät jaetaan seurassa jatkavan väen kesken. Hallitus ja pääomistajat osallistuvat operatiiviseen toimintaan jatkossa aiempaa enemmän, tiedotteessa kerrotaan.

– Dani sai monipuolisella osaamisellaan, persoonallaan, periksi antamattomalla työnteollaan ja suurella TUTO-sydämellä hyviä tuloksia näiden vuosien aikana niin yritysmyynnissä kuin ottelutapahtumassa, ja siksi hänet jatkokaudelle palkattiinkin. − − Haluan kiittää omasta ja TUTO Hockeyn puolesta Dania näistä vuosista ja toivottaa menestystä jatkoon, Haanpää sanoo.

TUTO ei ole julkistanut huhtikuussa päättyneen tilikautensa tulosta. Kaksi edellistä tilikautta ovat olleet niukasti voitollisia, näitä edeltävät kaksi taas raskaasti tappiollisia.

» Lähetä palautetta toimitukselle