TUTO kiinnitti nuoren HPK-maalivahdin ja Suomi-sarjan tutkaparin

MESTIS / Uutinen
Tuomas Aalto torjuu Turussa koko kauden.
Kuva © Timo Savela
TUTO Hockey teki kolme pelaajasopimusta alkavalle kaudelle. HPK:n lupaus Tuomas Aalto hakee pelituntumaa Turusta.

TUTO Hockey on tehnyt sopimuksen HPK:n maalivahti Tuomas Aallon kanssa, joka sai viime vuonna kokemusta Mestiksestä FPS:n kanssa kahdeksan ottelun verran. Sopimus on vuoden mittainen. 

– Etsittiin pitkään nuorta maalivahtia, joka pystyisi tuomaan meille sisäistä kilpailua pelipaikoista sekä täydentämään meidän maalivahtiosastoa. Tuomas on motivoitunut urheilija, jolla on tavoitteet korkealla. Hän on teknisesti taitava maalivahti, joka liikkuu hyvin ja omaa hyvät nopeusominaisuudet, urheilukoordinaattori Jouni Virpiö toteaa seuran tiedotteessa.

Lisäksi HCIK:ssa viime kaudella pelanneet Niklas Konttila ja Jesse Leppikoski saivat sopimuksen koeajan jälkeen. Valmennus vakuuttui nopeasti heidän otteistaan. 

– Molemmat pelasivat todella hyvän viime kauden Suomi-sarjassa, ja halusimme ehdottomasti antaa heille reilun sauman kilpailla paikasta Mestiksessä. Nämä monipuoliset hyökkääjät ovat osoittaneet try-outin aikana, että he kuuluvat ehdottomasti tälle sarjatasolle, Virpiö kertoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle