TPS:n uusi koti tänään kaupunginhallituksen pöydällä – Paananen, Kodisoja, Koivu ja Everi tahtovat Turulta puolet hallin hinnasta

LIIGA / Uutinen
TPS:llä voi olla edessään muutto.
Kuva © Aapo Manneli

Tänään on kriittinen päivä Turkuun suunnitellun uuden areenahankkeen kannalta. Turun kaupunginhallitus käsittelee tänään, esittääkö se kaupunginvaltuustolle, että kaupunki lähtisi hankkeeseen mukaan 30 miljoonalla eurolla. Mikäli esittää, esityksellä on hyvät mahdollisuudet edetä toteutukseen.

Areenahanke on osa suunnatonta Turku Ratapiha -hanketta, joka on Turun ratapiha- ja asema-alueelle suunniteltu elämys- ja tapahtumakeskittymä. Se sisältää muun muassa monitoimiareenan, perhematkailuun suunnatun elämyskeskuksen sekä tornihotellin. Turku Ratapiha -hankkeen alustava kustannusarvio on 530 miljoonaa euroa.

Areenahankkeen hankejohtaja Ilkka Kilpimaa on arvioinut, että areena maksaisi noin 60–70 miljoonaa euroa. Hanketta ajava Turun Ratapihan Kehitys Oy siis haluaa kaupungin maksavan areenasta puolet. Yhtiö lähetti huhtikuun puolivälissä kaikille kaupunginvaltuutetuille promootiokirjeen, jossa se täsmensi haluavansa kaupungilta "korkeintaan 30 miljoonaa euroa tai 49,9 prosenttia rahoitustarpeesta". Toisen puolen maksaisivat yksityiset sijoittajat. Kaikkien osakkaiden maksuehdot olisivat tasavertaiset.

Turku Ratapiha -hankkeen hankesuunnitelman mukaan alueen rakentaminen on tarkoitus rahoittaa pääosin yksityisellä rahoituksella. Kun areenahanke lanseerattiin vuonna 2017, Kilpimaa sanoi Ylelle, että "on täysin ennenaikaista sanoa tässä kohtaa, kuka rahoittaa ja mitä" ja "kaupungin rooli täsmentyy myöhemmässä vaiheessa". Rahoittaminenkin oli jo esillä.

– Totta kai se on täysin mahdollista. Siihen täytyy olla kestävät perusteet, jotka tuottavat enemmän arvoa kuin kuluja, Kilpimaa totesi silloin Ylelle.

Sanoma on sittemmin muuttunut. Turun Sanomat julkaisi eilen artikkelin, jossa Kilpimaa kommentoi, että "olemme hankkeen ensiesittelystä kesäkuusta 2017 alkaen esittäneet, että kaupungin tulee olla mukana hankkeessa vähemmistörahoittajana".

– Jos Turku ei tule mukaan, emme saa kerättyä yksityistä rahoitusta kerättyä ja hanke päättyy siihen, hän jatkoi.

Kilpimaan edustama Turun Ratapihan Kehitys Oy kirjoitti kuluvan kuun puolivälissä kaupunginvaltuutetuille lähettämässään kirjeessä, että jos kaupunki ei tee periaatepäätöstä 30 miljoonan euron investoinnista, hanke keskeytyy ja mahdollisesti myös vaarantuu.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja vertaa lastenloruun

Turku Ratapiha -hankkeen takana ovat HIFK:n puheenjohtaja Timo Everi, turkulainen entinen NHL-tähti Saku Koivu, 2000-luvulla eniten tienanneet suomalaiset Ilkka Paananen sekä Mikko Kodisoja, turkulaisen kiinteistömiljonäärin Rauno Puolimatkan Rausanne Oy ja sijoitusyhtiö Taaleri Oyj. Everi ja Koivu istuvat Turun Ratapihan Kehitys Oy:n hallituksessa.

Ratapihan areenasta tulisi Paanasen ja Kodisojan pääomistaman TPS:n uusi kotihalli. He ovat myös Turun Ratapihan Kehitys Oy:n osakkaita. Turun Ratapihan Kehitys Oy on vuokraamassa areenan ja sen harjoitushallin 20 vuoden sopimuksella Turku Live Oy:lle, jonka omistaa sataprosenttisesti TPS:n taustayhtiö HC TPS Turku Oy.

Turku Live hallinnoi jo kaupungin omistaman Gatorade Centerin vuokraustoimintaa. Turku Live on entinen Turkuhallin Palvelu Oy. Sen toimitusjohtaja on TPS:n toimitusjohtaja Santtu Jokinen. Hallituksen muodostavat puheenjohtaja, myös TPS:n puheenjohtaja, Veli-Pekka Marin sekä rivijäsenet Paananen, Kodisoja ja TPS:n johtoryhmässä ja hallituksessa istuva valmentajalegenda Erkka Westerlund

Koivu vaikuttaa Westerlundin kanssa TPS:n tuoreessa johtoryhmässä. Everi ja Kilpimaa taas omistavat kiinteistökehitystä tekevän Sepos Oy:n, josta Taaleri osti tänä vuonna 30 prosenttia.

30 miljoonan euron rahoitusosuuden kaupunginvaltuustolle esittämistä kaupunginhallitukselle esittää kaupunginjohtaja Minna Arve (kok). Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus (kok) ilmoitti eilen julkisesti, että ei kannata esitystä. Hän kirjoitti, että investointimahdollisuus voidaan ottaa pöydälle uudelleen, kun koronakriisin vaikutuksista on syntynyt kokonaiskuva ja kaupunki on saanut varmuuden Turku Ratapiha -hankkeen toteutumisesta.

– Kymmenien miljoonien panostus uuteen areenaan voi olla perusteltu, jos vastapainoksi saadaan yli puolen miljardin investoinnit kaupunkiin. Tähän asti esitetty malli vastaa vakuuksiltaan lähinnä lasten lorun kiven ja kannon kautta vannomista, Kattelus kirjoittaa.

2000-luvun eniten tienanneet suomalaiset

Paananen ja Kodisoja ovat tällä vuosituhannella eniten tienanneet suomalaiset. Kodisojan verotettavat tulot olivat vuosina 2000–2017 307 miljoonaa euroa, Paanasen 302 miljoonaa euroa. Heidän omaisuutensa on peräisin peliyhtiö Supercellistä, jonka perustajiin he lukeutuvat. Supercellin pääomistaja on nykyään kiinalainen Tencent Holdings.

TPS on ennakoinut tekevänsä kuluvalla tilikaudella tappiota noin kaksi miljoonaa euroa. Yhtiö pyörinyt kuusi viime vuotta tappiollisena, tappiot ovat yhteensä 10,6 miljoonaa euroa. Osasyy summalle ovat yhtiön Gatorade Centeriin toteuttamat merkittävät uudistukset, kuten uusittu äänentoistojärjestelmä ja remontoidut ravintolat. TPS:n viime Liiga-kauden ilmoitettu yleisökeskiarvo oli sarjan viidenneksi korkein 4391.

Esitys 30 miljoonasta eurosta on siis Turun kaupunginhallituksen käsittelyssä tänään. Vertailun vuoksi: Tampereen kaupunki panostaa valmisteilla olevaan Uros Live -monitoimiareenaan 60 miljoonaa euroa. Uros Liven areenan ja harjoitushallin rakentamiskustannukset ovat noin 100 miljoonaa euroa.

» Lähetä palautetta toimitukselle