TPS:n katsojaluvut ovat romahtaneet vuoden takaisesta - koko Liigan katsojamäärä on pysynyt ennallaan

LIIGA / Uutinen
HIFK:n ja TPS:n kohtaaminen Helsingissä oli loppuunmyyty
TPS:n yleisökeskiarvo on laskenut yli tuhannella katsojalla viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Suhteellisesti eniten katsojamääräänsä on kasvattanut myös hyvässä pelillisessä vauhdissa oleva KooKoo.

TPS:n katsojista on viime kauden alkuun verrattuna kadonnut viidennes eli keskimäärin -1140 katsojaa. Seuran kauden pienin ilmoitettu yleisömäärä, 3277 katsojaa oli 15. lokakuuta. Huuhkajat pelasi samana päivänä Armeniaa vastaan myös Turussa, katsojamäärä oli TPS:n viidenneksi pienin 2000-luvulla. Pienin on 2940 katsojaa SaiPaa vastaan pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelussa 19.3.2006.

HIFK on onnistunut kauden alussa kasvattamaan ennestäänkin vahvaa kotipelien yleisökeskiarvoaan. Yleisömäärässä mitattuna (+587) sen kasvu on ollut itse asiassa suurinta Liigassa. Edes viime perjantain Huuhkajien historiallinen ottelu samaan aikaan ei juuri vaikuttanut HIFK:n yleisömäärään, sillä Helsingin jäähallissa paikalla oli 6986 katsojaa.

KooKoon ja JYPin vahvat otteet kaukalossa ovat näkyneet myös katsomossa, yleisökeskiarvot ovat kasvaneet viime vuodesta Kouvolassa 12 prosenttia (+377 katsojaa) ja 9,3 prosenttia Jyväskylässä (+325)

Kaksijakoisen alkukauden pelannut Ilves on noussut yleisökeskiarvolla mitattuna toiseksi suosituimmaksi liigaseuraksi, 5381 katsojaa ottelua kohden. Tilastossa näkyy tosin kaksi loppuunmyytyä kotiottelua Tapparaa vastaan, kun viime vuoden vastaavassa jaksossa Tappara oli kahdesti kotijoukkueena. Jos paikallispelit jätetään pois, niin Tapparan ja Ilveksen yleisömäärät ovat käytännössä tasoissa: Tappara 4960 ja Ilves 4954.

Koko Liigan yleisömäärä on pysynyt käytännössä samana, kasvua on puoli prosenttia eli keskimäärin +21 katsojaa ottelua kohti.

Joukkueiden yleisömäärät ja muutos viime kauteen

2019-20 2018-19 Muutos %
         
HIFK 7253 6666 +587 +8.8
Ilves 5381 4928 +453 +9.2
Tappara 5194 5294 -100 -1.9
Kärpät 5065 5002 +63 +1.3
TPS 4548 5688 -1140 -20.0
Ässät 4374 4252 +122 +2.9
JYP 3833 3508 +325 +9.3
Pelicans 3768 3714 +54 +1.5
HPK 3716 3580 +136 +3.8
KooKoo 3517 3140 +377 +12.0
Lukko 3437 3353 +84 +2.5
SaiPa 3431 3455 -24 -0.7
KalPa 3337 3509 -172 -4.9
Jukurit 2818 2977 -159 -5.3
Sport 2737 2714 +23 +0.8
         
Yhteensä 4097 4076 +21 +0.5

(Taulukon yleisötilastoissa molemmilta kausilta ennen 17.11. pelatut ottelut: 2018-19 159 ottelua ja 2019-20 156 ottelua)

» Lähetä palautetta toimitukselle