TPS tuli toisessa erässä tasoihin − Lukko vastasi samalla mitalla

LIIGA / Uutinen
Kestner osui toisessa erässä.
Kuva © Timo Savela
Neljännen liigafinaalin toisessa erässä nähtiin todellista vauhtikiekkoa, kun joukkueet iskivät maaleja molempiin päihin.

Josh Kestner toi TPS:n maalin päähän toisessa erässä terävällä laukauksellaan. Yhdysvaltalainen ohitti Lassi Lehtisen ajassa 28.12. Syöttöpisteet osumaan sai puolustaja Henrik Larsson.

Turkulaiset sisuuntuivat tappiollisen avauserän jälkeen merkittävästi, sillä TPS-vahti Karri Rämölle ei merkattu yhtään torjuntaa ennen kuin pitkälti toisen erän toisella kymmenminuuttisella.

TPS punnersi ottelun tasoihin Aleksi Anttalaisen laukauksella, eikä Lukko ollut vielä siinäkääm vaiheessa saanut ensimmäistä kutia erään kohti Rämöä. Anttalaisen osumaan syöttöpisteen sai Juuso Pärssinen.

Kun raumalaiset sitten saivat laukauksen kohti TPS-veräjää, joutui Rämö antautumaan ottelun kolmannen kerran. Pavol Skalický vei Lukon johtoon slovakkimaanmiehensä Kristián Pospíšilin esityöstä. Lukon kahden maalin johtoon palautti Eetu Koivistoinen Anrei Hakulisen ja Jonne Tammelan tarjoiluista.

» Lähetä palautetta toimitukselle