TPS nappasi hyökkääjälupauksen – Viljami Marjala palaa Pohjois-Amerikasta kotimaahan

LIIGA / Uutinen
Marjala kiekkoilee seuraavat kaudet Turussa.
TPS vahvistaa hyökkäystään Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa viime kaudet pelanneella Viljami Marjalalla.

Viljami Marjala siirtyy TPS:n riveihin kaksivuotisella sopimuksella. 19-vuotias hyökkääjä pelasi kaksi edelliskautta Kanadassa QMJHL:ssä Quebec Rempartsin riveissä. Hän teki päättyneellä kaudella 68 ottelussa tehot 13+33=46.

Oululaislähtöinen Marjala pelasi ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään Kärppien juniorijoukkueissa. Liigapelejä hänelle ei oululaisjoukkueessa kuitenkaan tullut.

Buffalo Sabresin kesällä 2021 varaama hyökkääjä on ollut myös vakiokasvoja Suomen ikäkausimaajoukkueissa. 

– On selvä asia, että Viljamin kohdalla puhutaan aidosta talentista. Uskomme, että hän tuo lisäarvoa pelaamiseemme jo tulevalla kaudella. Nuoresta iästään huolimatta häneltä löytyy ominaisuuksia, joita me haluamme hyökkääjiltämme löytyvän, kertoi TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio.

» Lähetä palautetta toimitukselle