TPS hankki ruotsalaisen puolustajan lainasopimuksella − "Halusimme vahvistusta niin alivoima- ja puolustuspelaamiseen kuten myös maalineduspelaamiseen"

LIIGA / Uutinen
TPS vahvistuu ruotsalaispuolustajalla.
Kuva © Timo Savela
Christoffer Persson liittyy TPS:n vahvuuteen aluksi joulukuun puoliväliin asti kestävällä lainasopimuksella, jonka jälkeen tilannetta arvioidaan uudelleen. Persson saapuu HV71:n riveistä.

34-vuotias puolustaja Christoffer Persson liittyy TPS:n vahvuuteen maaottelutauon jälkeen. Ruotsalainen on turkulaisten riveissä ainakin joulukuun puoliväliin saakka ulottuvan lainasopimuksensa ajan. Persson saapuu Turkuun SHL-seura HV71:stä.

Isokokoinen (192cm/100kg) Persson on voittanut urallaan kaksi Ruotsin mestaruutta ja yhden CHL:n mestaruuden.

TPS:n urheilutoimen työryhmään kuuluva Tomi Kallio luonnehtii Perssonin tuloa seuraavasti:

− Halusimme vahvistusta niin alivoima- ja puolustuspelaamiseen kuten myös maalineduspelaamiseen. Nämä asiat ovat Perssonin vahvuuksia ja noilla ominaisuuksilla hän on tehnyt uransa Ruotsissa.  Persson on pelannut menestyksekkäästi viime vuodet voittavissa joukkueissa (Frölunda, HV71) ja uskon sen kokemuksen olevan arvokasta TPS:n joukkueelle tässä tilanteessa.

Kallio painotti TPS:n tiedotteessa seuran tavoitteen olevan pudotuspeleissä ja näin ollen verkkojen olevan vesillä pelaajamarkkinoiden suhteen aktiivisesti.

Juttua muokattu: 8.11.2019 kello 20.59: Lisätty tieto seurasta, josta Persson TPS:n lainataan.

» Lähetä palautetta toimitukselle