Tšekki nimesi joukkueensa nuorten MM-kisoihin – tamperelaisille tuttu kaksikko mukana

MAAJOUKKUE / Uutinen
Tapparan Tomáš Hamara nähdään Tšekkien joukkueessa.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Aiemmin koronaviruksen takia kesken jäänyt turnaus pelataan Kanadan Edmontonissa 9.–20.8. Tšekin joukkueessa mukana ovat Tapparan Tomáš Hamara ja Ilveksen Jakub Kos.

Tšekki suuntaa Kanadassa pelattaviin elokuun nuorten MM-turnaukseen vahvalla nipulla. Joukkueesta peräti 12 pelaajaa on pelannut edeltävän kauden Pohjois-Amerikan juniori- ja yliopistosarjoissa, joten kokemusta pienestä kaukalosta riittää.

Joukkueessa nähdään suomalaisittain tuttuja pelaajia, kun Tapparan Tomáš Hamara ja Ilveksen Jakub Kos lähtevät jahtaamaan maalleen mitalia. Viime kerrasta onkin kulunut aikaan, sillä Tšekkien edellinen mitali on vuodelta 2005, jolloin joukkue voitti pronssia. Myös Kärppien U20-joukkueessa viime kaudella luutinut Aleš Čech nimettiin joukkueeseen.

Joukkueen suurimmat tähdet ovat puolustaja David Jiříček ja hyökkääjä Jiří Kulich, jotka molemmat varattiin tämän kesän NHL:n varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella.

» Lähetä palautetta toimitukselle