Tässä ovat Liigan puolivälieräparit

LIIGA / Uutinen
HIFK ja Lukko kohtasivat viimeksi pudotuspeleissä 12 vuotta sitten.
Joukkueet ovat toisilleen tuttuja kevään isoimmista peleistä jo aiemmilta kausilta. HIFK ja Lukko ovat odottaneet seuraavaa pudotuspelikohtaamista toisia joukkueita kauemmin.

Liigan pudotuspelien ensimmäinen kierros on taputeltu ja katseet kääntyvät puolivälieriin, jossa kahdeksan parasta joukkuetta tavoittelevat paikkaa neljän parhaan joukkoon. Puolivälierissä kohtaavilta joukkueilta löytyy yhteistä pudotuspelihistoriaa aiemmilta kausilta.

HIFK ja Lukko ovat kohdanneet aiemmin pudotuspeleissä kolmena vuonna. Keväällä 2011 HIFK voitti välieräsarjan otteluvoitoin 4–1, kun taas puolivälierissä vuosina 2005 ja 1996 Lukko oli parempi voitoin 4–1 ja 3–0. Tällä kaudella runkosarjakohtaamisia oli neljä ja voitot menivät tasan 2–2.

KalPalla ja Pelicansilla on historiassa kaksi aiempaa kohtaamista pudotuspeleissä, kun joukkueet kohtasivat puolivälierissä keväällä 2017 ja pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vuonna 2016. KalPa juhli puolivälierissä otteluvoitoin 4–1 ja Pelicans vuotta aiemmin voitoin 2–1. Tämän kauden neljästä kohtaamisesta lahtelaisseura saalisti kolme voittoa.

Tappara ja KooKoo kohtasivat viime kaudella pudotuspeleissä ensimmäistä kertaa historiassa välierissä, jotka päättyivät Tapparalle otteluvoitoin 4–1. Tällä kaudella neljän runkosarjakohtaamisen voitot menivät tasan 2–2.

Ilves ja Ässät ovat kohdanneet aiemmin kahdesti pudotuspelien kierroksella. Kevään 2005 ja 2017 sarjat päättyivät Ilvekselle voitoin 2–0 ja 2–1. Tällä kaudella Ilves voitti kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista ja Ässät kaksi viimeisintä.

Puolivälierät käynnistyvät jo heti huomenna perjantaina Tapparan isännöidessä KooKoota ja KalPan matkustaessa Pelicansin vieraaksi. Ilveksen ja Ässien sekä Lukon ja HIFK:n väliset ottelusarjat alkavat tulevana lauantaina.

Puolivälierien ottelusarjat:

Lukko – HIFK
Tappara – KooKoo
Ilves – Ässät
Pelicans – KalPa

» Lähetä palautetta toimitukselle