Suomi lähtee runsain kokoonpanomuutoksin kohti Itävalta-kamppailua

MAAJOUKKUE / Uutinen
Marko Anttila palaa joukkueen kokoonpanoon.
Leijonien urakka Tšekin EHT-turnauksessa jatkuu. Toisessa ottelussa vastaan asettuu Itävalta, joka pelaa turnauksessa Venäjän tilalla. Ottelu alkaa jo kello 13.

Leijonien taival Tšekin EHT-turnauksessa jatkuu ottelulla uutta turnausvastustajaa Itävaltaa vastaan. Avauskamppailussaan torstaina Leijonat kaatoi Tšekin voittomaalikilpailussa lukemin 2–1. Itävalta kärsi puolestaan niukan tappion Ruotsille maalein 0–1.

Suomi ja Itävalta eivät ole maajoukkuetasolla pelejä tahkonneet, sillä edellinen kohtaaminen on vuodelta 2014. Tulevassa MM-turnauksessa joukkueet pelaavat kuitenkin B-lohkossa, joten seuraavan kerran joukkueet kohtaavat jo 21. toukokuuta.

Suomi vaihtaa lauantain kamppailuun maalivahdin, kun Jussi Olkinuora tekee tilaa Frans Tuohimaalle. Lisäksi kaikissa ketjuissa tapahtuu pieniä muutoksia, sillä ainoastaan kolmosketju pysyy yhtä puolustajaa lukuun ottamatta täysin samana kuin edellisessä ottelussa.

Marko Anttila liittyy joukkueen kokoonpanoon ja hän saa tuttuun tapaan kapteenin C-kirjaimen rintaansa. Joukkueen varakapteeneina toimivat Sakari Manninen sekä Atte Ohtamaa, sillä Valtteri Filppula ei ole mukana. Kokoonpanojen ulkopuolella ovat myös Markus Nenonen, Valtteri Ojantakanen, Ville Pokka sekä Teemu Hartikainen.

Leijonien kokoonpano kello 13 alkavaan Itävalta-otteluun:

Maalilla:
35 Frans Tuohimaa

Varalla:
30 Niclas Westerholm

1:
15 Miro Aaltonen – 65 Sakari Manninen (A) – 21 Jere Innala
4 Mikko Lehtonen – 7 Oliwer Kaski

2:
25 Toni Rajala – 22 Ville Petman – 20 Niko Ojamäki
3 Niklas Friman – 18 Vili Saarijärvi

3:
82 Harri Pesonen – 76 Jere Sallinen – 52 Petrus Palmu
81 Kalle Maalahti – 38 Juuso Hietanen

4:
37 Eemil Erholtz – 80 Saku Mäenalanen – 12 Marko Anttila (C)
55 Atte Ohtamaa (A) – 41 Arttu Pelli

» Lähetä palautetta toimitukselle