Suomelle niukka tappio Euro Hockey Tourin finaaliottelussa - Venäjä vei turnausvoiton

MAAJOUKKUE / Uutinen
Susanna Tapani teki Suomen toisen maalin finaalissa Venäjää vastaan.
Kuva © Timo Savela
Naisten Euro Hockey Tourin finaaliturnaus pelattiin Venäjän Dmitrovissa. Suomi taipui lopulta turnauksen finaaliottelussa Venäjälle, joka vei voiton nimiinsä 3−2-lukemin.

Suomen naisten maajoukkue osallistui kuluvana viikonloppuna Euro Hockey Tourin finaaliturnaukseen Venäjän Dmitrovissa.

Naisleijonat aloitti turnauksen vakuuttavalla 7−0-voitolla Saksasta. Turnaus jatkui ottelulla Tšekkiä vastaan, jonka Suomi jätti niin ikään maaleitta 2−0-voitolla.

Finaaliottelussa vastaan luisteli Venäjä, joka osoittautui selvästi Saksaa ja Tšekkiä sitkeämmäksi vastustajaksi. Venäläiset saivat otteluun loisto-alun, kun itänaapuri johti 2−0-lukemin, kun ottelua oli pelattu vasta 11 minuuttia. 

Suomi kavensi kuitenkin vielä avauserän aikana Susanna Tapanin maalilla. Voittomaaliksi jääneen 3−1-osuman Venäjä iski ajassa 45.34. Rosa Lindstedt osui vielä kertaalleen, mutta vajaat 30 sekuntia ennen ottelun päätössummeria tehty kavennus ei enää riittänyt, vaan Venäjä nappasi Euro Hockey Tourin voiton nimiinsä.

Finaaliturnauksessa Suomen tehokkain pelaaja oli Michelle Karvinen, joka teki tehot 2+1. Lisäksi kahdeksan pelaajaa ylsi kahteen tehopisteeseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle