Stanley Cup-voittaja Kärppien haaviin − David Rundblad vahvistamaan puolustusta

LIIGA / Uutinen
Rundblad saavutti Stanley Cupin keväällä 2015.
Kuva © Getty Images
Kärpät saa puolustukseensa kokeneen vahvistuksen, kun viime kaudet KHL:ssä pelannut ja Stanley Cupinkin urallaan voittanut David Rundblad vahvistaa tulevalla kaudella oululaisryhmää.

David Rundblad siirtyy Kärppien riveihin yksivuotisella sopimuksella. 32-vuotias ruotsalaispuolustaja on pelannut viimeiset viisi kautta KHL:ssä ja hänellä on kokemusta Euroopan kentiltä myös Sveitsin sekä Ruotsin pääsarjoista.

Viimeiset reilut kaksi kautta Rundblad edusti HK Sotšia. Päättyneellä kaudella puolustaja merkkautti 42 ottelussa tehot 2+4=6. KHL:ssä hän kiekkoili myös SKA Pietarin riveissä.

Kaudet 2011-2016 Rundblad vietti Pohjois-Amerikassa. Hän pelasi kaikkiaan 121 NHL-ottelua Ottawa Senatorsin, Phoenix Coyotesin sekä Chicago Blackhawksin miehistöissä ja sai vyölleen myös 99 AHL-ottelua. Keväällä 2015 Rundblad oli voittamassa Stanley Cupia Blackhawksissa.

Ruotsin maajoukkueessakin urallaan useita kertoja esiintynyt Rundblad pelasi keväällä 2011 myös MM-kilpailuissa. Hän on edustanut maataan myös alle 18 - ja 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa.

− Hän on kansainvälisen tason pelaaja, jolla on erittäin kova historia jääkiekkoilijana. Stanley Cupin voittajana todellinen profiilihankinta koko Liigan mittakaavassa. Neuvottelut etenivät melko vauhdilla, ja näin se yleensä meneekin, kun nuolet osoittavat samaan suuntaan sekä pelaajalla että seuralla. Erittäin hienoa saada David osaksi joukkuetta, kommentoi Kärppien urheilujohtaja Harri Aho.

» Lähetä palautetta toimitukselle