Stadin Gimmoille täydet pisteet kuumasta ottelusta, HPK aiheutti KalPalle kauden avaustappion − "Eivät jäähyt kuitenkaan rikkoneet peliämme"

Naisten Liiga / Uutinen
Mikaela Saukkonen saalisti Ilves-ottelussa tehot 0+2 ja oli monessa mukana.
Kuva © Timo Savela
Naisten Liigan vuoden 2022 toiseksi viimeisellä kierroksella koettiin yllätyksiä, nähtiin tiukkoja tilanteita ja tunteita moneen suuntaan. HPK aiheutti Kiti Seikkulan johdolla KalPalle kauden ensimmäisen tappion.

Naisten Liigassa pelattiin toiseksi viimeinen kierros ennen pitkää joulutaukoa. Tampereella miteltiin aika ajoin tunteet pinnassa ja Hämeenlinnassa nähtiin jotain tällä kaudella ennennäkemätöntä.

Ilves−HIFK 2−4

HIFK joutui lähtemään kamppailuun ilman useaa kärkipelaajaansa. Edelliskamppailuun nähden huippuhyökkääjä Julia Liikala jäi sivuun, mutta 18-vuotias tähtipuolustaja Siiri Yrjölä palasi kokoonpanoon. Hän rykäisikin ottelun avausmaalin.

Siiri Yrjölä palasi tositoimiin ja osui Ilveksen maaliin.
Kuva © Juuso Koro

Siinä, missä Ilveksen Noora Mylläri sai avauserässä jäähyn sääntöjen vastaisesta taklauksesta, Stadin Gimmojen Mikaela Saukkoselle ei vastaavasta tilanteesta laidan lähellä minuutteja tuomittu. Hetki tämän jälkeen kiekko oli toistamiseen Melisa Mörösen selän takana Ilves-maalissa. Saukkonen sai Clara Rozierin osumaan syöttöpisteen. Tupsukorvat saivat 0−2-maalin jälkeen ylivoiman, mutta erikoistilanne kuivui kasaan.

− Tuomarit viheltää, enkä lähde sillä tässä spekuloimaan. Olisin voinut vähän enemmän ehkä jalkoja liikuttaa. Ei siinä onneksi käynyt mitenkään pahemmin, Saukkonen tuumi.

Nellie Karlberg runnoi HIFK:n kolmannen osuman tovi sen jälkeen, kun tupsukorvat olivat pyörittäneet sujuvannäköisesti ylivoimaa toisessa päässä.

Ottelussa nähtiin myös kova tilanne, kun Ilveksen Elli Suoranta kiersi HIFK-maalin, mutta meno pysähtyi törmäykseen Athéna Locatellin kanssa. Ranskalaispakki sai tilanteesta 2+10 minuutin jäähyn pähään kohdistuneesta taklauksesta. Syntyneellä ylivoimalla Suoranta itse kumautti kotijoukkueen tulostaululle. Päätuomari Ilpo Lehtimäen puhallukset olivat jälleen roolissa, kun Rozier napautti HIFK:n neljännen maalin.

Elli Suoranta koki kovia, mutta kumautti myös maalin.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Anniina Kaitala iski Ilveksen hajuetäisyydelle ja käynnisti kotijoukkueen jahdin kolmanteen erään. Helsinkiläiset kokivat jännityksen hetkiä, kun nuori hyökkääjä Eveliina Kitula loukkasi itseään törmäyksessä Ilves-kapteeni Helen Puputin kanssa. Tyttöleijonien kärkipelaaja kuitenkin jatkoi ottelua.

Ilves haki rohkeasti lisämaaleja vetämällä Mörösen pois maaliltaan ja mylläämällä kuudella kenttäpelaajalla. Päävalmentaja Marjo Voutilainen punoi joukkueelle viimeiset juonet aikalisällä. HIFK poistui kuitenkin kaukalosta lopulta kolme pistettä rikkaampana.

− Hyvä peli kokonaisuudessaan ja kovaa kamppailua. Ansaitut kolme pistettä meille. Tavoitteena on aina jäähyttömyys, mutta tänään jäähyjä tuli, kyseenalaisiakin. Niillä mennään, mitä tulee. Eivät jäähyt kuitenkaan rikkoneet peliämme, Saukkonen niputti.

Loukkaantumiset ovat vaivanneet HIFK:ta ja lauantainakin kokoonpanosta uupui monta kovaa peluria.

− On ollut paljon vaihtelua, mutta siitä huolimatta kaikki ovat ottaneet annetun roolin vastaan. Saa olla ylpeä ja iloinen siitä, että meillä on akatemiajoukkue, josta ottaa pelaajia. 

Kärpät−TPS 6−5

TPS aloitti ottelun räväkästi, kun Pauliina Salonen aloitti maalinteon vieraille. Kärppien Tilli Keränen oli juuri sekunteja aikaisemmin vapautunut jäähyaitiosta. Muuten tasaisen avauserän TPS vei nimiinsä lopulta kahdella maalilla, kun Anni Timonen iski vielä ylivoimalla.

Kärpät nousi peliin mukaan Monica Sarkkinen Matan maalilla toisen erän alussa ja Eerika Hautala toi kotijoukkueen jo tasoihin pelin puolivälissä uransa ensimmäisellä Naisten Liiga -maalilla ja väkkärämäinen Sarkkinen Mata siirsi oululaiset johtoon vielä keskimmäisen erän puitteissa.

Kolmas erä alkoi vieraiden tasoituksella, kun maaleja tällä kaudella mättänyt Susanna Viitala sai kiekon ohi Kati Asikaisen. Puolustaja Timonen vei pelin toisellaan turkulaiset johtoon pian Viitalan osuman jälkeen − kuitenkin kolmannen erän puolella.

Kärpät tuuletti voittoa maali-iloittelussa.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Vuoroveto jatkui läpi ottelun. Kotijoukkueen 4−4-tasoitus syntyi Emma Ekoluoman lavasta. TPS iski jälleen edelle, kun Moona Keskisarja onnistui maalinteossa. Kärpät iski kuitenkin vielä kahdesti, kun ensin Anna-Kaisa Antti-Roiko löi numerot tasoihin ja Ekoluoma napautti toisella kihauksellaan kotijoukkueelle kolme pistettä.

HPK−KalPa 4−3 vl.

Hämeenlinnassa sankareiksi nousivat kotijoukkueen maalivahti Noora Räty 36 torjunnallaan sekä hyökkääjä Kiti Seikkula, joka iski kaksi maalia varsinaisella peliajalla ja lisäksi upotti ratkaisevasti kiekon ohi KalPan Tiina Ranteen voittomaalikilpailussa. Tappio oli kuopiolaisille kauden ensimmäinen.

− Kaksi erää oli meilä hyvää, mutta kolmannessa erässä pyörimme liikaa omissa. Kaveri pääsi siitä sitten rankaisemaan, mutta onneksi voitimme vielä pelin. Viime pelit ovat menneet hyvin. Ketjullakin on mennyt hyvin ja olen tykännyt siinä pelata. Olen saanut vahvuuksiani esiin.On se kiva, että onnistumisia tulee pisteiden muodossa, vaikka joukkueen tulos on tärkein, Seikkula tuumaili kamppailun jälkeen.

Kiti Seikkula oli kovalla pelipäällä.

Itse ottelussa Seikkula vei HPK:n johtoon avauserässä ja tuplasi johdon toisen erän aikana. Tästä KalPa kuitenkin sisuuntui ja Liisa Kastikainen kavensi tilannetta muutama minuutti Seikkulan toisen maalin jälkeen. Naisten Liigan maalintekijäkuningatar Elisa Holopainen toi vieraat kolmannessa erässä jälleen rinnalle, mutta Vanessa Viitala laittoi HPK:n jälleen edelle.

KalPa hiipi tasoihin vain 18 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä pelatessaan ilman maalivahtia. Täysosuma oli Jenna Kailan käsialaa. Viiden parin voittomaalikilpailussa Räty ja Ranne olivat tehtäviensä tasalla, sillä Seikkula oli ainut, joka onnistui lurittamaan kiekon maaliin.

− Tämä tuo itsevarmuutta joukkueen tekemiseen ja uskoa siihen, että pystymme voittamaan kenet vain, kun teemme kentällä oikeita asioita, väritteli Seikkula merkittävän KalPa-voiton jälkeen.

Kuortane−RoKi 3−0

Kuortaneella edettiin pitkään maalittomassa tasatilanteessa. Peli oli varsin tarkkaa ja kumpikin joukkue sortui jäähyilyynkin. Ensimmäisen erän ainoat tilastomerkinnät olivat kotijoukkueen Sofia Karin kaksiminuuttinen sääntöjen vastaisesta taklauksesta ja RoKin Janina Jatkolan kampitusjäähy.

Sofia Kari iski kahdesti.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Toisessa erässä maaliverkkokin löytyi, kun Kuortaneen puolustaja Hannele Tarkiainen iski kiekon ylivoimalal ohi Janina Järvikarin vierasjoukkueen veräjällä. RoKilla oli alla kolme peräkkäistä jäähyä otettuna alle kymmeneen minuuttiin.

Kotijoukkue hivutti itsensä lopulta kolmen maalin etumatkalle ja voittoon, kun hyökkääjä Kari iski kahdesti kolmannessa erässä. RoKi yritti vielä lopussa maalintekoa ilman maalivahtia ja aikalisältä haetuilla eväillä, mutta Emilia Kyrkkö nollasi rovaniemeläiset ottelussa ottamillaan 27 torjunnalla.

Kiekko-Espoo−Lukko 7−0

Ennakkosuosikkina matsiin lähtenyt hallitseva mestari Kiekko-Espoo siirtyi Anni Montosen ja Erica Grönlundin maaleilla vilkkaasti johtoon kotihallissaan. Jos avauserässä espoolaiset pitivät huolen tilastomerkinnöistä, pääsi Lukkokin taululle toisessa erässä. Syyt olivat tosin sellaisia, että raumalaiset olisivat varmaan mieluummin jättäneet ne ottamatta.

Kahdesta jäähystä huolimatta KIekko-Espoo iski vain yhden lisämaalin, kun Julia Schalin niittasi ylivoimaosuman. Omalla ylivoimallaan Lukko ei pystynyt ohittamaan Minja Drufvaa kotijoukkueen maalilla. Toisessa erässä pelin suunta kääntyi vahvemmin vieraiden maalia kohti ja Johanna Niemi joutui venymään useisiin torjuntoihin.

Minja Drufva piti nollan Kiekko-Espoon maalilla.

Jäähy kostautui Lukolle myös Kiekko-Espoon neljännessä maalissa. Kapteeni Maija Koski istui kampituskakkosta, kun Ada Eronen pyssytti rannekudillaan siniviivalta kiekon verkkoon. Montonen viimeisteli likimain heti perään 5−0. Lopulta peli päättyi lukemiin 7−0, kun vielä Riikka Järvinen ja Grönlund ottelun toisellaan onnistuivat maalaamaan ennen loppusummeria.

» Lähetä palautetta toimitukselle