Spengler Cupin vuonna 2018 voittanut KalPa osallistuu turnaukseen toistamiseen

LIIGA, Muut Sarjat / Uutinen
KalPa pääsee arvostettuun kiekkoturnaukseen jälleen mukaan. (Kuvituskuva)
Kuva © Jarno Hietanen
Spengler Cupissa on nähty Liiga-joukkueita vuodesta 2017 lähtien ja nyt KalPa pelaa turnauksessa toista kertaa. Vuonna 2018 kuopiolaiset voittivat turnauksen.

KalPa edustaa ainoana joukkueena Liigaa joulun alla järjestettävässä Spengler Cupissa Sveitsin Davosissa. Toisen kerran kutsun turnaukseen saanut kuopiolaisseura voitti turnauksen vuonna 2018 kukistettuaan finaalissa Kanadan maajoukkueen voittomaalikilpailun päätteeksi. Muista Liiga-joukkueista HPK pelasi turnauksessa vuonna 2017.

Turnauksessa nähdään tänäkin vuonna kuusi joukkuetta, jotka jaetaan kolmen joukkueen alkulohkoihin. Jokainen joukkue pelaa vähintään yhden pudotuspelin ja yksittäiselle joukkueelle kertyy otteluita enintään viisi, jos joukkue etenee loppuotteluun saakka.

KooKoo olisi päässyt viime vuonna pelaamaan Spengler Cupia, mutta koronaepidemia Sveitsissä peruutti turnauksen. Tänä vuonna turnaukseen on kutsuttu KalPan lisäksi sveitsiläinen HC Ambrì-Piotta, Kanadan maajoukkue, hallitseva CHL-mestari Frölunda HC sekä tšekkiläinen Sparta Praha. Turnausta isännöi HC Davos.

Turnauksen otteluohjelma ja lohkojako tiedotetaan myöhemmin.

» Lähetä palautetta toimitukselle