Sopimusuutiset Mestiksestä jatkuvat – RoKille ensimmäiset pelaajat

MESTIS / Uutinen
Sami Suni tilkitsee RoKi-maalia myös ensi kaudella.
Kuva © Topi lainio
RoKin ensi kauden miehistön ensimmäiset palaset ovat Joensuusta siirtyvä Jonne Brygger sekä kaksi jatkosopimusta. Uusia pelaajia siirtyy myös Iisalmeen ja Vantaalle.

Pronssimiehistön runkopelaajista Rovaniemellä jatkavat maalivahti Sami Suni, hyökkääjä Jere-Matias Alanen ja puolustaja Aleksi Kenttämaa.

24-vuotias Suni nousi keväällä rovaniemeläisten ykkösvahdiksi ja pelasi kymmenen pudotuspelikamppailua. Suni on torjunut Mestiksessä myös KeuPan ja Peliittojen paidassa.

Kokenut Alanen oli viime kaudella RoKin toiseksi paras maalintekijä 18 runkosarjaosumallaan. 27-vuotias Alanen voitti Mestiksen maalikuninkuuden kaudella 2020-21 pelatessaan Ketterässä. Hän on pelannut urallaan myös IPK:ssa ja LeKissä sekä Liigaa Tapparassa ja JYPissä.

Fyysisenä puolustajana tunnetuksi tullut Kenttämaa on pelannut kahdella edelliskaudella RoKissa yhteensä 86 ottelua tehoin 3+20=23. Jäähypenkkiä puolustaja on kuluttanut kaikkiaan 194 minuutin edestä.

Uutena pelaajana Rovaniemelle muuttaa keskushyökkääjä Jonne Brygger. Suomi-sarjan kautta Mestikseen noussut Brygger on pelannut neljä kautta Joensuussa. Viime kaudella Brygger iski JoKP-paidassa tehot 18+13.

– Kokonaisvaltainen sentteri, halusi tulla pohjoiseen ja tuo meille kaivattua leveyttä keskikaistalle. Hyvää tulosta tehnyt Joensuussa, pystyy tekemään tulosta myös Rovaniemellä, RoKin uusi päävalmentaja Sakari Salmela kuvailee. 

IPK:lle yksi jatkaja ja yksi uusi pelaaja

IPK julkaisi kaksi uutta sopimusta. Pekka Suhonen jatkaa karhupaidoissa ja uutena miehenä mukaan tulee Peliitoissa pelannut Luukas Kallioinen.

KalPa-kasvatti Suhoselle tuleva kausi on kolmas kausi IPK:ssa. Loukkaantuminen sotki hyökkääjän viime kautta. Suhonen kykeni pelaamaan runkosarjassa vain 25 ottelua, joissa teki tehopisteet 3+12. 

23-vuotias Kallioinen debytoi viime kaudella Mestiksessä. Ennen Heinolaan siirtymistään Suomi-sarjan tehopuolustajiin kuulunut Kallioinen teki ensimmäisellä Mestis-kaudellaan tehopisteet 1+4. Iisalmessa Kallioiselle on kaavailtu kuitenkin selvästi kiekollisempaa roolia.

– Tuon joukkueeseen luisteluvoimaa, kiekollista pelaamista sekä avauspelin osaamista, arvioi Kallioinen itse omia vahvuuksiaan.

Myös Vantaalle puolustaja Heinolasta

Peliittojen tuhkasta uuden pelipaikan on löytänyt myös toinen puolustaja. 22-vuotias Matias Lentämäki pelaa ensi kaudella Kiekko-Vantaan riveissä.

Lentämäki on alun perin Kiekko-Vantaan kasvatteja, mutta pelasi suuren osan junioriurastaan HIFK:ssä. Mestis-kokemusta Lentämäellä on kahden kauden verran. Hän pelasi Peliitoissa yhteensä 99 ottelua, joissa keräsi pisteet 11+14.

– Matiaksen paluu kotiin on hieno juttu. Hän on pelannut pari kautta hyvällä tasolla tätä sarjaa. Isokokoinen yleispuolustaja, jolla on hyvät kiekolliset taidot myös ja on kokoisekseen hyvä liikkumaan. Monikäyttöinen pelaaja meille ihan varmasti, vantaalaisten päävalmentaja Jani Manninen maalailee.

» Lähetä palautetta toimitukselle