Slovakian kisat päättyvät jälleen lohkovaiheeseen – Yhdysvaltojen voitto Saksasta varmisti A-lohkon pudotuspelijoukkueet

MAAJOUKKUE / Uutinen
Yhdysvallat ja Saksa kävivät tiukan taistelun tärkeistä pisteistä.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Slovakialaisen yleisön kannustuksesta huolimatta Saksa ei pystynyt raapimaan pisteitä Yhdysvalloilta. Saksan tappion myötä Slovakian pudotuspelimahdollisuudet valuivat viemäristä alas.

MM-kisojen A-lohkon pudotuspelijoukkueet varmistuivat, kun Yhdysvallat kaatoi Saksan sunnuntain päiväpelissä maalein 3–1. Kisaisäntä Slovakian pudotuspelihaaveiden säilyminen olisi vaatinut Saksan voittoa ottelusta.

Saksa oli pitkään pisteissä kiinni, mutta Dylan Larkin iski voittomaalin päätöserän puolivälissä. Toni Söderholmin luotsaama joukkue paransi peliään kuitenkin selvästi eilisen murskatappion jälkeen.

Yhdysvaltojen kapteeni Patrick Kanen mukaan Saksa-ottelu toimi hyvänä oppituntina Yhdysvaltojen joukkueelle.

– Mielestäni on hyvä, että saamme tällaisia tiukkoja pelejä alle, jotta saamme kokemusta ottelujen kääntämisestä voitoiksi. Tänään roikuimme hyvin mukana ja löysimme keinot voittoon, Kane summasi ottelun jälkeen.

Entisen menestyjämaa Slovakian kisat päättyvät nyt jo kuudetta kertaa perättäin lohkovaiheeseen. Edellinen puolivälieräpaikka irtosi vuoden 2013 kisoissa. Entistä surullisemman Slovakian saldosta tekevät 12 edelliset MM-kisat, joista vain kahdessa Slovakia on selviytynyt puolivälieriin.

A-lohkosta puolivälieriin etenevät siis Yhdysvallat, Suomi, Kanada ja Saksa. Pudotuspeliparien kannalta tilanne on kuitenkin vielä täysin auki.

Uutista korjattu kello 20.28: B-lohkon pudotuspelijoukkueet eivät ole vielä selvillä, toisin kuin uutisessa aiemmin mainittiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle