Sivuraiteelle Ilveksessä ajautuneen Joonas Odenin sopimus purettu

LIIGA / Uutinen
Joonas Oden pelasi Ilveksessä toista kauttaan.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Ilves ja Joonas Oden ovat purkaneet keskinäisen sopimuksensa, joka olisi jatkunut vielä ensi kaudenkin. 22-vuotias hyökkääjän sopimus kattoi alun perin kuluvan kauden, mutta kesäkuussa sitä jatkettiin vielä kevääseen 2024 saakka.

Viime aikoina melko pieneen rooliin tamperelaisryhmässä jäänyt Oden teki alkukaudesta 16 ottelussa tehot 0+3. 

Viime kaudella Oden teki liigauransa piste-ennätyksen, kun 56 ottelussa syntyivät tehot 11+18=29. Pronssimitaleihin päättyneissä pudotuspeleissä hän teki 14 ottelussa yhden maalin ja antoi yhden maalisyötön. 

Liigassa Oden on pelannut urallaan kaikkiaan 193 ottelua. Ilveksen lisäksi hän on edustanut aiemmin KooKoota.

» Lähetä palautetta toimitukselle