Selin Leijonien apuvalmentajaksi − myös muiden maajoukkueiden valmennusryhmät nimetty

MAAJOUKKUE / Uutinen
Ari-Pekka Selin nähdään tulevalla kaudella myös maajoukkueen valmennusryhmässä.
Kuva © Saana Hakala
Jääkiekkoliitto on julkistanut tulevan kauden maajoukkueiden valmennusryhmät. Antti Pennasen siirryttyä Nuorten Leijonien valmentajaksi Ari-Pekka Selin ottaa hänen paikkansa A-maajoukkueessa.

Jukka Jalonen jatkaa maajoukkuevalmentajana aiemmin sovitun mukaisesti. Hänen sopimuksensa kattaa myös vuoden 2022 olympialaiset ja saman vuoden MM-kotikisat. Jalosen apuna toimivat aikaisempien vuosien tapaan Mikko Manner sekä nyt mukaan liittyvä Ari-Pekka Selin, joka oli tehtävässä myös kaudella 201213. Selin on tehnyt lyhyitä keikkoja maajoukkueeseen myös muiden apuvalmentajien seurajoukkuekiireiden takia.

A-maajoukkueen maalivahtivalmentajana jatkaa Kari Lehtonen, videovalmentajana Janne Hietaniemi ja joukkueenjohtajana Mika Kortelainen.

Naisten maajoukkueen päävalmentajana jatkaa Pasi Mustonen, jolle tuleva kausi on tehtävässä seitsemäs. apunaan hänellä on Juuso Toivola ja Kari Eloranta, minkä lisäksi valmennusryhmään kuuluvat fysiikasta vastaava Saija Määttä, maalivahteja valmentava Vesa Virta, videovalmennuksesta huolehtiva Simo Vehviläinen ja psyykkinen valmentaja Markus Arvaja. Joukkueenjohtaja on Tiina Karinen.

Nuorissa Leijonissa Antti Pennasen apuna toimivat Antti Miettinen, Ville Mäntymaa ja Tuomo Ruutu. Maalivahtivalmentajana toimii Juha Lehtola ja videovalmentajana Mikael Tolkki. Joukkueenjohtajan tehtävät hoitaa Pasi Järvinen.

18-vuotiaiden maajoukkuetta kohti MM-kisoja luotsaa Petri Karjalainen apunaan Tero Määttä ja Sami Tervonen. Videovalmentaja on Ville Koho, maalivahtivalmentaja Roope Koistinen ja joukkueenjohtaja Hannu Saintula.

17-vuotiaiden maajoukkueessa päävastuun kantaa Mika Marttila, jonka apuna toimii Saku Martikainen. Jari Saastamoinen vastaa videovalmennuksesta ja Janne Laine maalivahdeista. Joukkueenjohtajana toimii Arto Sihvonen.

Leijonapolkunsa aloittavaa 16-vuotiaiden maajoukkuetta valmentaa Lauri Merikivi. Apunaan hänellä toimivat Juhamatti Yli-Junnila, Antti Aarnio ja Jarkko Rissanen. Joukkueenjohtajana on Pekka Peltola.

Alle 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentajana jatkaa Mira Kuisma. Apuvalmentajana toimii Juho Lehto. Valmennustiimin täydentävät fysiikkavalmentaja Arttu Sissala, maalivahtivalmentaja Jukka Kontsas ja psyykkinen valmentaja Marjo Mäyrä. Joukkueenjohtaja on Virpi Aralinna.

» Lähetä palautetta toimitukselle