Sebastian Stålberg solmi jatkosopimuksen Sportin kanssa

LIIGA / Uutinen
Ruotsalaishyökkääjä jatkaa Sportissa.
Kuva © Juuso Koro
Stålberg, 30, jatkaa Sportissa kaksi seuraavaa kautta.

Vaasan Sport ja Sebastian Stålberg solmivat kaksi seuraavaa vuotta kattavan jatkosopimuksen. Ruotsalainen tuli joukkueeseen täksi kaudeksi ja on iskenyt 26 ottelussa tehot 8+7=15 kantaen kotkapaitojen kultaista kypärää.

− Heti alkujaan meillä molemmilla osapuolilla oli ajatuksena se, että Sebastianille haetaan selkeästi isompi rooli kuin mitä hänellä viime vuosina oli ollut Ruotsissa. Iso vastuu Sportin tuloksentekoyksikössä on sopinut hänelle täydellisesti ja mies on vastannut huutoon vähintäänkin hyvin, urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä sanoo tiedotteessa.

Stålberg tuli Sportiin pelattuaan pitkään SHL:n Frölundassa. Hän on pelannut useamman kauden myös Pohjois-Amerikassa.

− Kovan luokan ammattilainen – kilpailija, joka antaa aina kaikkensa joukkueen eteen ja johtaa joukkoja omalla esimerkillään. Stålberg tulee ehdottomasti olemaan tärkeä palanen myös kahden seuraavan kauden joukkueissa, Jämsä jatkaa.

Ruotsalaispelaaja itse on tyytyväinen siihen, mihin suuntaan näkee organisaation menevän.

− Olen todella iloinen saadessani edustaa Vaasan Sportia kaksi seuraavaakin kautta. Kaupungissa ja organisaatiossa eletään uuden Areenan myötä mahdollisuuksien aikaa. Kaikessa tekemisessä näkee, että olemme aloittaneet uuden aikajakson Sportin tarinassa ja on hienoa olla osa sitä jatkossakin. Odotan innolla myös pelaamista kannattajiemme edessä kunhan tämä pandemia laantuu, toivottavasti se aika koittaa jo hyvin pian, Stålberg virkkoo.

Muokattu: 22.1.2021, kello 14.11: Pelaajan sukunimen kirjoitusasu muutettu oikeaan muotoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle