Santeri Salmela täydentämään Jukurien puolustusta − "Haluan kehittää itsestäni entistä monipuolisemman pelaajan"

LIIGA / Uutinen
Salmela kiekkoili viime kauden Joensuussa.
Kuva © Timo Savela
Jukurien puolustus saa lisää nuorta voimaa, kun Santeri Salmela liittyy mikkeliläisryhmään.

Santeri Salmela siirtyy Jukureihin 1+2-vuotisella sopimuksella. Sopimuksen optiovuodet ovat seuraoptioita.

− Näinä roolipelaamisen erikoisosaajien aikoina on mukavaa, kun joku puolustaja osaa tehdä kaikkia hommia. Puolustaa, avata peliä, tukea hyökkäystä sujuvalla luistelulla, tappaa jäähyjä ja antaa myös marraskuun toisena tiistaina esimerkin arjessa toimimisesta. Salmelassa näemme tällaisen pelaajan, arvioi Jukurien urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari.

19-vuotias Salmela on KooKoon kasvatti ja edustanut kouvolalaisseuraa koko tähänastisen uransa. Liigadebyyttinsä hän teki jo 16-vuotiaana kaudella 2016-2017. Yhteensä Salmelalla on liigaotteluita vyöllään 66 kappaletta.

Viime kausi Salmelalta kului pääosin lainalla Mestiksen Jokipojissa. Hän kokosi joensuulaisryhmän takalinjoilla 43 ottelussa tehot 6+7. Kauden aikana hän pelasi myös yhdeksän liigaottelua KooKoon ja KalPan miehistöissä.

Salmela on kuulunut Suomen ikäkausimaajoukkueiden vakiokasvoihin ja pelannut yli 80 poikien ja nuorten maaottelua. Keväällä 2018 hän oli voittamassa alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta.

− Hänen urakehitykselleen teki hyvää pelata viime kaudella isossa roolissa Mestiksessä, jossa kiekollinen peli kehittyi sekä peliaktiivisuus ja itseluottamus kasvoivat. A-juniori-iässä hän oli parilla kaudella runsaasti Liiga-joukkueen mukana, mutta melko pienellä peliajalla. Nyt kehitystä on kiritty kiinni, totesi Salmelaa jo KooKoossa valmentanut, nykyinen jukurivalmentaja Jari Kauppila.

− Oli tosi kehittävää, kun pääsi pelaamaan ehjän kauden miesten pelejä. Aiemmin olen ollut sekä A-nuorten että Liiga-joukkueen mukana, joten nyt keskittyminen pääasiassa yhteen joukkueeseen vei omaa peliä eteenpäin paljon. Haluan kehittää Jukureissa itsestäni entistä monipuolisempaa ja pisteidenkin valossa tehokkaampaa pelaajaa, Salmela kertoi.

Salmela liittyy Jukurien vahvuuteen tänään maanantaina, kun mikkeliläisseura aloittaa yhteisen pienryhmäharjoittelun.

» Lähetä palautetta toimitukselle