Sanni Ahola Naisleijonien tolppien väliin ensimmäistä kertaa − kokoonpanossa pieniä muutoksia

MAAJOUKKUE / Uutinen
Sanni Ahola pelasi HIFK:ssa ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan.
Naisleijonien puolustuksessa tapahtuu pientä viilausta ja hyökkäysketjuihin tulee yksi muutos, kun joukkue kohtaa Ruotsin torstaina.

Naisleijonien kokoonpano pysyy suurin piirtein ennallaan Ruotsissa käytävän EHT-viikon toiseen otteluun lähdettäessä. Ruotsi-kamppailuun kolmosvitjaan nousee Jenna Kaila, joka oli edellismittelössä 13. hyökkääjä. Nyt tuolle paikalle siirtyy Nea Katajamäki.

Maalivahtina aloittaa Sanni Ahola, jolle ottelu on debyytti Naisleijonissa. Hän ei ole aiemmin saanut peliaikaa A-maajoukkueessa. Ahola muistetaan Suomen kentiltä HIFK-paidasta, mutta viimeiset kaudet hän on torjunut kiekkoja St. Cloudin yliopistojoukkueessa Yhdysvalloissa.

Puolustajapareihin tulee pieniä muutoksia, kun kolmosparin muodostavat Sini Karjalainen ja Krista Parkkonen. Siiri Yrjölä siirtyy seiskapakiksi tontille, jossa Parkkonen oli edellisessä ottelussa. Rosa Lindstedt on kokoonpanon ulkopuolella.

Naisleijonien kokoonpano Ruotsi-otteluun

Maalilla:
1 Sanni Ahola

Varalla:
36 Anni Keisala

1:
24 Viivi Vainikka – 40 Noora Tulus – 10 Elisa Holopainen
6 Jenni Hiirikoski – 8 Ella Viitasuo

2:
91 Julia Liikala – 28 Jenniina Nylund – 16 Petra Nieminen
88 Ronja Savolainen – 7 Sanni Rantala

3:
27 Anni Montonen – 19 Emmi Rakkolainen – 21 Jenna Kaila
2 Sini Karjalainen – 14 Krista Parkkonen

4:
20 Anna-Kaisa Antti-Roiko – 15 Oona Havana – 22 Jenna Pirttijärvi
5 Siiri Yrjölä

13. hyökkääjä:
11 Nea Katajamäki

» Lähetä palautetta toimitukselle