Sami Lähteenmäen pelaajaura päätökseen 31-vuotiaana

LIIGA / Uutinen
Loukkaantumiset vaivasivat Lähteenmäkeä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Ässät kertoi entisen pelaajansa päätöksestä verkkosivuillaan. Lähteenmäki kärsi urallaan loukkaantumisista.

Sami Lähteenmäki, 31, lopettaa pelaajauransa. Ässiä uransa viimeiset kaudet edustanut hyökkääjä kertoi porilaisten verkkosivuilla loukkaantumisten olleen päätöksen taustalla.

− Rupesi vähän olemaan vaivoja. Olisin pystynyt pelaamaan, mutta se oli vähän sellaista, että en pystynyt olemaan niin hyvä kuin olisi ollut potentiaalia. Ei kauhea hinku ole ollut pelaamaan, kun kävi sillä tavalla onnekkaasti, että pääsin kesällä sisään kouluun, syksyllä sähkötekniikan opinnot Tampereen yliopistossa aloittanut Lähteenmäki kertoo Länsi-Suomelle antamassaan haastattelussa.

Lähteenmäen paras kausi oli 2014−15, jolloin hän iski 42 runkosarjaottelussa tehot 10+19=29. Yhteensä hän pelasi Liigassa 392 runkosarjaottelua tehoin 68+82=150. Hän voitti patapaidassa Suomen mestaruuden keväällä 2013 ensimmäisellä Liiga-kaudellaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle