Sakari Salminen lähtee Ässistä − sopimuksen ulkomaanoptio oli sulkeutumassa

LIIGA / Uutinen
Salminen aloitti kautensa Ässissä ja päätti sen HIFK:ssa.
Kuva © Teemu Grönroos
Ässien sopimuspelaaja Sakari Salminen siirtyy ensi kaudeksi ulkomaille. Hyökkääjällä oli optio lähteä porilaisseurasta ennen toukokuun loppua.

Porin Ässien hyökkääjä Sakari Salminen on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption. Hänellä oli mahdollisuus siirtyä ulkomaille toukokuun loppuun mennessä.

− Saimme eilen klo 22:09 tiedon, että Sakari käyttää sopimukseensa kirjatun option siirtymisestä ulkomaille. Prosessi on ollut tiedossa pitkään, mutta se aktivoitui eilen nopealla aikataululla. Ässät menettää hyvän pelaajan, mutta olemme rakentaneet joukkuetta koko ajan myös tämä vaihtoehto silmällä pitäen, toteaa Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula seuran tiedotteessa.

Salminen pelasi viime kaudella Ässien lisäksi HIFK:ssa, johon mies siirtyi lainalle kevään siirtotakarajalla. Helsinkiläisseura oli Liigassa lopulta neljäs.

» Lähetä palautetta toimitukselle